Populistit halaavat nyt eläimiä

Oletteko nähneet kuvan Silvio Berlusconista syöttämässä tuttipullosta karitsaa? Hellyttävää eikö totta. Ja onhan se karitsakin ihan söpö. Silvio on ilmoittautunut myös ryhtyneensä kasvissyöjäksi.

Ranskan populistioikeiston kuningatar Marine Le Pen kampanjoi ennen presidentinvaaleja eläinten oikeuksien puolesta ja kuvauttaa mieluusti itseään kissojen ja muitten pehmoisten karvaturrien keralla. Kuvaavaa on muuten se, että todellinen välirikko isän kanssa johtui siitä, että tämän dobermanni tappoi yhden tyttären kissoista, minkä jälkeen marine Le Pen muutti pois kotikartanostaan. Marine Le Penin eläinrakkaus voi olla valikoivaa silloin kun puhutaan maataloudesta ja metsästyksestä, mutta asia on korkealla hänen puheissaan ja syytä ottaa vakavasti.

Hollannin ääripopulisti Geert Wilders esitti puolueensa vaalimanifestissa eläinpoliiseja valvomaan eläinten oikeuksia. Uuden hallituksen ohjelmassa toive toteutetaan ja ensimmäisiä eläinpoliiseja koulutetaan. Eläinten oikeudet ovat olleet vapauspuolueen listalla jo pitempään - kyynikot sanovat, että halal-teurastusten kieltämisen vuoksi, mutta ehkei pelkästään siksi. Agenda on laajempi.

Euroopan parlamentissa nähtiin jokunen viikko sitten turkistarhauksen vastainen näyttely. Sen järjestäjänä ei suinkaan ollut Vihreä meppi, vaan konservatiiviryhmä ECR:n edustaja. Näin muuttuu maailma.

Populistipoliitikkojen agendaa on syytä tarkkailla, sillä heillä on yleensä taito tarttua politiikan arkisen asialistan ulkopuolella oleviin aiheisiin, jotka huolestuttavat merkittävää osaa kansasta. Aivan - no shit Sherlock - eivät he muuten populisteja olisi. Ja vaikka Berlusconin Forza Italia ei varsinainen populistipuolue olekaan, on Berlusconi yksi taitavimpia populistisesti toimivia eurooppalaisia poliitikkoja.

Söpön eläimen kanssa poseeraava poliitikko pehmentää julkikuvaansa, mutta nyt hän tuo myös esiin vakavia politiikan sisältöjä, jotka uppoavat yhä laajempaan äänestäjäkuntaan. Eläinten oikeudet eivät ole enää vihreässä marginaalissa, johon ne olisi helppo unohtaa. Parlamentissa käsitellään aloitetta eläinkuljetuksia tutkivan valiokunnan perustamiseksi, jonka aloitteen on allekirjoittanut pitkälti yli 200 meppiä kaikista ryhmistä. 

Eläinkokeet, eläinkuljetukset ja tuotantoeläinten olosuhteet ovat asioita, joista laajasti voi olla yhtä mieltä. Samalla populistit tulevat uudelle tontille ja hakevat kosketuspintaa vihreiden kannattajakunnan kanssa. Väitän, että kannatus kasvaa eritoten koulutettujen keski-ikäisten naisten keskuudessa. Jos näin käy, niin populisteista ei voi puhua enää junttiukkojen puolueina. 

Samalla muutos kertoo siitäkin, että populistien on myös pakko uudistaa agendaansa kun maahanmuuttoaallon tasaannuttua ei maahanmuutosta ole enää entisenlaiseksi polttoaineeksi. Joustava opportunismi on metodi, jonka myötä voi omaksua aiheen kuin aiheen, niin kauan kun se takaa nettovoiton kannattajamäärissä. 

Populistit ovat myös erinomaisen hyviä vaihtamaan parhaita käytäntöjä keskenään ja oppimaan toinen toistensa menestyksestä, joten en ihmettelisi, jos Perussuomalaisetkin nostaisivat pian eläinten oikeudet omalle asialistalleen.

Muittenkin puolueitten on oltava kehityksestä tarkkana. Tulevia vaalikampanjoita ei kannata käydä turkki päällä.

Pyhiä lehmiä potkimassa

Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi kysyi 6.10. kolumnissaan onko SDP:n mielestä kaikki työ yhtä arvokasta ja onko puolue vain julkisen työn puolue? Se on oiva kysymys. Samalla voi kysyä muiltakin puolueilta mikä niille on arvokasta. Politiikan pyhiä lehmiä on ajoittain hyvä potkia vähän sivummalle.

Oikeiston ja vasemmiston välinen työnjako on karrikoidusti ollut se, että kun oikeisto on halunnut keventää verotusta ja pienentää julkisia menoja, niin vasemmisto on lisännyt julkisia palveluita ja ajanut parannuksia sosiaaliturvaan. Takavuosina, tasaisen talouskasvun ja vakaan työelämän maailmassa molemmille riitti, että käteen jäävät tulot kasvoivat. Mentiin rajalla, jossa verotuksen hidasta kiristymistä ei juuri huomannut ja palveluverkosta oli varaa kehittää yhä kattavampi.

Mitä enemmän Suomen talous avautui, sitä raskaammin huomattiin verotaakan alkaneen painaa harteita. Samalla työelämän muutokset kuten digitalisaatio yhtaikaa tapahtuneen talouskasvun hiipumisen kanssa mursivat tasapainoisen kehityslinjan. Tarvittiin tiukempaa menokuria, julkisen sektorin toiminnan tehostamista ja uusia toimintatapoja. Oikeistossa välineeksi nähtiin muun muassa yksityistäminen ja ryhdyttiin miettimään mihin palvelut kannattaa kohdentaa. Veronkevennykset, valinnanvapaus ja keveämpi sääntely nähtiin myös talouskasvun moottoriksi.

Vasemmistossakin talouskasvun arvo on tunnustettu, mutta toisin kuin oikeistossa, sen moottorina pidetään julkisia investointeja tai vähän laajemmin: julkisella rahalla tehtyä elvytystä. Rakenteellisten uudistusten tuomaan dynamiikkaan on vasemmistossa ollut vaikea uskoa myös siksi, että välittömät menetykset ovat usein kohdistuneet ydinkannattajiin: julkisen sektorin virkamiehiin. Reaktio tähän on ollut se, että kaikki yksityistäminen ja julkisen työn tehostaminen on katsottu palvelujen heikentämiseksi, julkisen sektorin alasajoksi ja yönmustaksi uusliberalismiksi.

Yksisilmäisyys on ruokkinut paitsi itseään myös vastapuolen yksisilmäistä peilikuvaa. Jos vasemmisto iskee uusliberalismilla, niin kentän oikealta laidalta lyödään vastapalloon byroslavialla ja holhousvaltiolla: kyllä virkamies (sd./vas.) sinunkin elämäsi paremmin tietää.

Poliittisen kentän muut toimijat eivät juuri tuo ratkaisua asiaan - päinvastoin. Keskusta kannattaa kulloinkin ja kussakin paikassa niitä ratkaisuja, jotka maksimoivat sen kannattajien saamat hyödyt. Puolueen eduskuntaryhmä käy kierroksilla lähinnä silloin kun puhutaan metsäverotuksesta, maatalouden verotuksesta ja tukijärjestelmästä sekä elintarvikkeiden arvonlisäverosta. Paikallisesti hyväksytään yksityistäminen, mutta valtakunnallisesti niuhotetaan valinnanvapauden lisäämisestä.

Peruspopulisteilla taas on yhteiskunnan kehittämistä ohjaavan ideologian paikalla opportunistinen tyhjiö, jossa voi kannattaa veronalennuksia ja menonlisäyksiä, tai puolustaa ja vastustaa julkisia virkoja ja palveluita yhtä aikaa! Köyhän miehen hannukarpoille konnia ovat yhtälailla pienyrittäjää kiusaava veroviskaali, kuin mökin mummolta rahapulan vuoksi kotihoidon katkaisevat sosiaalitäti. Yhteyttä näiden välillä on turha etsiä.

Vihreät eivät ole juuri vähempää populistisia. Jos markkinavoimat nähdään julkisessa keskustelussa pahoiksi, niin sitten toimitaan niitä vastaan, seurauksia katsomatta. Aikanaan Shelliä ja Nestleä vastaan kampanjoineiden kansalaisaktivistien puolue on antikapitalismiromantiikan tulenkantaja.

SDP hukannut 150 000 äänestäjää 12 vuodessa

Eilisten eduskuntavaalien kannatusprosenttien ja paikkamäärien takaa kannattaa vähän vilkaista myös puolueiden äänimäärien pitkän aikavälin kehitystä, sillä 12 vuoden pitkässä linjassa paljastuu jotain odotettua ja jotain, joka on voinut jäädä huomaamatta.

Vertasin eilisiä lukuja nopeasti vuoden 2003 vaalien tuloksiin ja niiden perusteella seuraavat huomiot.

Odotettua on tietysti Perussuomalaisten huikea nousu ja näppituntuma, että siitä ehkä jopa  kolmasosa menee uusien äänestäjien piikkiin.

Toinen odotettu asia on demareiden alamäki. Puolue on kadottanut 150 000 ääntä, mikä on huikea määrä. Jos kadonneet demariäänestäjät olisivat siirtyneet perussuomalaisille, niin se selittäisi kolmanneksen puolueen noususta.

Kolmas selvyys on Vasemmistoliiton jo kolmatta vuosikymmentä jatkuva tasainen alamäki, jota ei mikään näytä katkaisevan. Andersson, Siimes ja Arhinmäki ovat kaikki puheenjohtajina olleet näkyviä ja saaneet sympatiaa puolueensa ulkopuolelta, mutta eivät ole onnistuneet pysäyttämään laskevaa kannatuskehitystä.

Sitten yllätykset. Eilisten vaalien suurin voittaja, Suomen Keskusta on voitostaan huolimatta noin 64 000 ääntä pienempi kuin vuonna 2003. Vaalien häviäjä, Kansallinen Kokoomus, huolimatta siitä, että menetti viime vaaleista liki 60 000 ääntä, on edelleen 22 000 ääntä suurempi kuin vuonna 2003. Tosin jos vertailuvuodeksi olisi otettu 1999, niin kokoomuksen osalta voisi puhua noin 23 000 äänen menetyksestä!

Jaetulla kolmannella yllätyssijalla ovat pienpuolueet: RKP:n äänimäärä on kasvanut vaikka ruotsinkielisten osuus väestöstä on laskenut. Puolue on selvästi löytänyt uusia äänestäjiä kielialueen ulkopuolelta. ja viimeisenä, ehkä pienimpänä yllätyksenä: Kristillisdemokraatit ovat menettäneet lähes kolmanneksen äänestäjistään 12 vuodessa!

Häviäjät ja voittajat vuoden 2003 äänimääriin verrattuna absoluuttisen äänimäärän mukaan:

Perussuomalaiset  + 480 000 ääntä

Vihreä Liitto + 29 000 ääntä

Kokoomus + 22 000 ääntä

RKP + 16 000 ääntä

KD  - 43 000 ääntä

Keskusta  - 64 000 ääntä

Vasemmistoliitto  - 66 000 ääntä

SDP  - 150 000 ääntä

Tänä vuonna annettiin yhteensä noin 160 000 ääntä enemmän kuin vuonna 2003.

Kreikka teki eurooppalaisesta politiikasta yhteistä politiikkaa

Luin juuri Nordean maanantaina julkaisemaa tiedotetta siitä millä tavoin Kreikan vaalien tulos vaikuttaa markkinoille. Analyytikkojen arviota kiintoisampaa oli minusta se, että sellainen oli tehty.

Ekonomistien lisäksi Kreikan vaalitulosta ovat Suomessa kommentoineet useimmat poliitikot, lähes kaikki toimittajat ja kattava otos päivystävistä dosenteista.  THL:n lausunto lienee valmisteilla.

Sama on toistunut niissä muissa Euroopan maissa, joiden keskustelua olen seurannut. Kommentoijista ei ole pulaa. Kreikasta puhutaan, niin uskon, myös muissa kuin EU-instituutioiden kahvipöydissä.

Kreikka on tietysti dramaattisuudessaan poikkeustapahtuma ja jo siksi kiinnostava. Mutta se on myös osoitus siitä miten eurooppalainen politiikkaa on yhteistä politiikkaa silloinkin kun se tapahtuu jäsenmaissa ja on olevinaan kansallista politiikkaa. Yhteenkytkeytyneessä Euroopassa tarvittiin dramatiikkaa, jotta kytkös saatiin näkyviin.

Jo nyt pohditaan laajasti mitä tapahtuu Espanjassa, saako uusi vasemmistopuolue Podemos siellä syksyn vaaleissa vetoapua Kreikasta! Entä mitä tapahtuu Ranskassa, Saksassa, Portugalissa, Italiassa. Eurooppalainen politiikka on niin kiinnostavaa, että joku on jo kysynyt Suomenkin huhtikuisista eduskuntavaaleista.

Samalla eurooppalainen politiikka on tullut ymmärrettäväksi. Ainakin seuraavat politiikan perusvirtaukset tai politiikan jakolinjat ovat tunnistettavissa useimmissa EU-maissa:

1) Maltillinen keskusta-oikeisto ajaa kurinalaista talouspolitiikkaa ja rakenteellisia uudistuksia, keventäisi sääntelyä ja parantaisi yritysten toimintaedellytyksiä!

2) Maltillinen keskusta-vasemmisto, sosialidemokraattiset tai sosialistipuolueet ovat talouspolitiikassaan löyhäkätisempiä, mutta harvoin täysin holtittomia. Yritysten sijaan painottavat työntekijöiden oikeuksia suojaavaa sääntelyä ja puolustavat saavutettuja etuja.

3) Euroskeptiset populistit  vastustavat maahanmuuttoa ja haluavat joko kokonaan eroon eurosta ja EU:sta tai ainakin merkittävästi löyhempää unionia.

4) (Populistinen) uusvasemmisto, jonka agenda muodostuu vain talouskurin ja markkinatalouden vastustamisesta.

5) Vihreät. Ympäristöagenda on yhdistänyt eurooppalaisia vihreitä puolueita jo neljännesvuosisadan ajan.  Hajanaisuutta tuo se, että vaihteleva osa tuntee vetoa uusvasemmistoon.

Me osaamme lukea toistemme politiikkaa siksi, että se on yhteistä politiikkaa!

Vihreät ääriliikkeiden kelkassa?

Uuden europarlamentin kolme äänestystulosta kannattaa panna merkille. Kaksi viikoa sitten Martin Schulz äänestettiin parlamentin puhemieheksi 409 äänellä. Viime tiistaina Jean-Claude Juncker valittiin komission puheenjohtajaksi 422 äänellä.  Keskiviikkona Jyrki Katainen yhdessä kolmen muun ehdokkaan kanssa valittiin komissaareiksi 421 äänellä.

Äänestysluvut tarkoittavat sitä, että parlamentissa kansanpuolue EPP, sosialistit  S&D ja liberaalit ALDE muodostavat selkeän ja voittoisan enemmistön. Samalla parlamenttiin on muodostunut selkeä oppositio, jossa ovat äärivasemmisto, äärioikeisto, euroskeptikot, sitoutumattomat ja – vihreät!

Mielenkiintoinen viiteryhmä Vihreille, joiden linjaukset ovat yleensä olleet Eurooppamyönteisiä.

Vihreiden saksalainen Sven Giegold arvosteli Kataisen linjaa liian yksipuoliseksi ja hän totesi puheenvuorossaan talous- ja raha-asiainvaliokunta ECONissa negatiivissävyisesti, että ”2012 pyysitte, että Kreikalle ei annettaisi enää lisäaikaa ja vastustitte voimakkaasti eurobondeja ja kaikkea velan yhteismitallisuutta ja kannatitte säästöjä. ”

En tiedä huomasivatko Euroopan Vihreät, että heidän oma suomalainen jäsenpuolueensa oli ja on hallituksessa, joka on hyväksynyt nuo kaikki Giegoldin listaamat linjaukset. En ole myöskään huomannut että Suomen Vihreät olisivat puolustaneet oman hallituksensa komissaariehdokasta, jota vastaan Europarlamentin Vihreät asettuivat ECONissa. - Päinvastoin parlamentin äänestyksessä Vihreiden Heidi Hautala äänesti tyhjää!!

Olen niin ikään ihmetellyt viime aikoina sitä ärhäkkyyttä, jolla hallituskumppanin edustaja on puolustanut parlamentin valiokuntien johtopaikkoja vaille jääneitä ääripuolueita. Demokratiaan kuuluu enemmistön tahto, joten sen noudattaminen tuskin on epädemokraattista! En ymmärrä myöskään mitä ihmeellistä on siinä, että ne, jotka ovat etukäteen selvästi ilmoittaneet vastustavansa EU-instituutioita, parlamentti mukaan luettuna, jätetään valitsematta valiokuntien johtoon.  

En viitsi tarkemmin miettiä mitä motiiveja jaetun pahan mielen taustalta löytyy, mutta jos oireilu jatkuu, niin voisi olla hyväksi miettiä asiaa myös hallitusyhteistyön toimivuuden näkökulmasta. Sitäkin tietysti voisi kysyä, missä ovat olleet suomalaiset keskustalaiset keskustelusta, jossa on arvosteltu menettelyä, jonka hyötyjänä oli nimenomaan ALDE.

Parlamentissa näyttää kuitenkin siltä, että on muodostunut vakaa enemmistö kolmesta vastuullisesta ryhmästä ja pääosin eriasteisten populistien ja ääriliikkeiden kansoittama kirjava oppositio. Vihreät näyttävät paikkansa valinneen.

(korjattu komissaariäänestystä koskeva tieto. Toisin kuin henkilövaaleissa yleensä, ei kyseessä ollutkaan salainen lippuäänestys)

Ei yksi gallup hallitusta tee

"Puolueiden kannatuksen vaihtelu on kasvanut reippaasti" otsikoi HS tämän päivän (19.12.) pääkirjoituksensa. Lehden teettämä kannatusmittaus kertoo, että keskusta on pitänyt piikkipaikkansa gallupissa, Perussuomalaiset tulleet alas ja pudonneet kokoomuksen taakse kolmoseksi ja Demarit kirineet hieman edellisestä. Kokoomuksen gallupalamäki näyttää selvästi loiventuneen.

Pääkirjoituksen otsikko saa oikeastaan katetta vain Persujen kannatuskäyrästä, joka on reilun vuoden aikana sahannut reilun parinkymmenen prosentin päällä ja viidentoista prosentin alapuolella. Muitten suurten puolueitten käyrät noudattavat tuttua hallitus-oppositio -kehitystä.

Pienten tai keskisuurten puolueiden osalta ainoa merkittävä muutos oli Vihreiden kannatuksen tilapäinen nousu Haavisto-kampanjan ansiosta. Sekin kannatuslisä on nyt sulanut ja puole palannut normaalitasolleen. Alle kymmenen prosentin sakki paarustaa vakaalla kannatuksella, jossa ei paljon mäkiä ole ylös tahi alas.

Suurten puolueitten kannatus noudattaa yleensä kaavaa, jossa hallituspuolueitten nousu jatkuu jonkin aikaa hallituksen muodostamisen jälkeen. Kun kuherruskuukaudet ovat ohi, käyrät taipuvat laskuun ja oppositio etenee. Tämä kehitys yleensä kulminoituu jossain hallituskauden puolenvälin tuolla puolen ja käyrät kääntyvät taas.

Hesarin gallup antaisi osviittaa, että SDP:n ja Persujen kohdalla käänne on tapahtunut ja Kokoomuksen kohdalla se olisi tulossa. Tuskinpa keskustakaan pitkään jatkaa tätä rataa.

Mitä lähemmäs vaalit tulevat, sitä ponnekkaammin myös hallituspuolueissa aletaan kysyä mikä on opposition ratkaisumalli. Niin aina käy. Ja uskottavan vastauksen löytäminen ei yleensä ole helppoa. Tämän päivän galluppien perusteella en menisi vajaan puolentoista vuoden päässä olevien vaalien tulosta ja varsinkaan hallituspohjaa ennustamaan. Urheiluselostajan sanoin: "kaikki on edelleen mahdollista."

Nykyisen politiikan arvaamattomuustekijä on Perussuomalaisten kannatus, joka vähemmän kuin muut noudattelee vanhoja kaavoja. Ja toisin kuin HS jutussaan arvioi, näyttää käyrien valossa pikemminkin siltä, että Keskustasta Persuihin livennyt joukko olisi palannut kotiinsa - oppositio kisaa siis myös keskenään. Tosin tämä nyt on tietysti pelkkää istumalihastuntumaa. Kannattajien liikettä varmasti tapahtuu myös Kokoomus - Keskusta -akselilla.

Ja muistetaanpa sitäkin, ettei Keskustan nykyinen 23 prosenttia ole vielä mikään kattoa läpäisevä galluptulos. Puolue pärjää aina oppositiossa ja vuosina 1991 ja 2003 johtavan oppositiopuolueen asema toi sille lähes 25 prosentin valtakunnallisen kannatuksen. Ei siis paljoa uutta auringon alla.

Ovigate - eli kuinka henkilökohtainen oli joskus poliittista

Osa I - parempien ihmisten puolue

Oli aika, jolloin nuoret Vihreät julistivat, että henkilökohtainen on poliittista. Ajateltiin, että omilla kulutusvalinnoilla voidaan muuttaa maailmaa, pienentää ympäristön kuormitusta, hiilijalanjälkeä, edistää reilua kauppaa - mitä tahansa.

 

Vähänpä tästä on viime aikoina puhuttu. Kun Heidi Hautala narahti harmaasta oviremontista ja siivoojasta, oli hiljaisuuden väri vihreää mutinaa. En ole nähnyt yhdenkään puoluetoverin pohtivan asiaa yleiseltä kannalta. Yhtäkkiä henkilökohtainen ei ollutkaan poliittista.

 

Hyvä niin. Olisiko tullut aika haudata vihreään politiikkaan joskus liittyvä paremmintietämisen ja opettamisen eetos? Ihan vain tunnustaa, että politiikka on politiikkaa ja poliitikot ihmisiä siinä kuin muutkin. Heilläkin on elämä. 

Osa II - hyvien ja pahojen media

Vihreiden lisäksi ovigate on valaissut median kaksoisstandardeja. Politiikassa on hyviksiä ja pahiksia. Tykkäysjanan ääripäissä ovat vihreä älykkönainen ja porvarillinen talousmies.

Muistellaan hetki Ilkka Kanervan tekstarikohua ja sitä seurannutta mediakohua ja lopulta eroa ulkoministerin tehtävistä. Muistetaan, että Kanervan tekstareissa ei ollut mitään laitonta, ei sinne päinkään. Niiden lähettäjä kuitenkin symboloi yhdelle median osalle sukupuolittunutta ja seksististä asennetta niin, että jauhamista jatkui kunnes ulkoministeriä oli pakko vaihtaa. Julkisuuden taakka ja paine kasvoi liian suureksi.

Hautalan remontti kulkee sananmukaisesti harmaalla vyöhykkeellä. Ainakaan minä en tiedä kerrotun perusteella, onko hänen toimintansa laitonta vai ei. Harmaa talous on kuitenkin harmaampaa kuin puutarhanhoitotekstarit, eikä hyviksenä Hautalaan voi tarttua mitään lokaa, joten hän saa jatkaa ministerinä. Median säännöt ovat erilaisia eri poliitikoille. 

 Osa III - hurskas toive

Ike ja Heidi ovat molemmat aatteellisia, älykkäitä, asioilleen omistautuneita poliitikkoja. Pragmaattisiksi oppineita maailmanparantajia, joiden kanssa on ilo keskustella ja analysoida maailmanmenoa. En todellakaan toivo enkä vaadi Heidin eroa. En kaipaa ajojahteja, en tekopyhyyttä  - en kaksoisstandardeja. Aivan avoimen hurskaasti toivon, että tapaus opettaisi kohtuullisuutta ja loogisuutta.

Ja hurskastelun jälkeen sopii vielä jossitella.

Jos vihreät ymmärtäisivät höllätä joskus aika kireälle vedettyä luomupipoaan ja vähän vähemmän mestaroida kanssaihmistensä elämäntapoja. Ja jos media oppisi arvottamaan poliitikkoja heidän tekojensa perusteella, eikä vain julkisuuskuvan perusteella. Ja jos sedällä olisi munat.

Ja jos media olisi oppinut jotain, niin valtakunnan päälehtenä pidetty uutistabloidi julkaisisi jutun otsikolla: “Anteeksi Ilkka Kanerva!”

 

 

 

Puolueet muuttumisleikissä

Presidentinvaalit tuskin muuttavat suuremmin ihmisten mielipiteitä puolueista. Sitä enemmän ne voivat muuttaa puolueiden mielipiteitä itsestään. Ensimmäisen kierroksen perusteella voi ennustaa, että suurimpia muuttujia ovat keskusta ja demarit.

Paavo Väyrysen tulos tarkoittaa johtopäätöstä siitä, että cityliberalismin aika keskustassa on ohi. Ensi kesän puoluekokoukseen haetaan Mari Kiviniemen haastajaa. Lähtökuopissa ovat ainakin Paavo Väyrysen entinen avustaja Riikka Manner ja hänen meppikollegansa Hannu Takkula. Valistuneet puolueen tuntijat arvioivat, että myös puoluesihteeri Timo Laaninen joutuu jättämään paikkansa.

Tuloksena on EU-kriittinen keskusta, joka ankkuroituu yhä tiukemmin maaseudulle ja hakee takaisin Perussuomalaisille menettämäänsä kannatusta.

Demareiden osalta lipposlaisuuden aika on lopullisesti ohi. Se merkitsee alati kasvavaa haparointia EU-politiikassa. Yhdessä kannatuslaskun kanssa tämä tarkoittaa myös kasvavia vaikeuksia hallituksessa eli populistisia kotiinpäinvetoja. Yhtään ei helpota se, että Paavo Arhinmäki kohensi kampanjallaan Vasemmistoliiton itsetuntoa. Demarivene vuotaa nyt molemmilta laidoiltaan.

Myös Vihreiden itsetunto on noussut aivan uusiin sfääreihin Pekka Haaviston menestyksen myötä. Sekään ei helpota hallitusyhteistyötä.

Vain Kokoomus jatkaa vaalien jälkeen kutakuinkin ennallaan. Pientä hypetystä seurannee presidentinvaaleista, mutta arkinen politiikka karistaa sen kyllä nopeasti. Hyvä puoli kampanjassa ja vaaliasetelmassa on, että Kokoomus on asemoitunut yhä tiukemmin puoluekentän liberaaliin, maltilliseen keskustaan. Siihen on hyvä löytää tiensä demareiden ja keskustan markkinamyönteisestä, liberaalista kaupunkilaisjoukosta.