Presidentinvaalit tuskin muuttavat suuremmin ihmisten mielipiteitä puolueista. Sitä enemmän ne voivat muuttaa puolueiden mielipiteitä itsestään. Ensimmäisen kierroksen perusteella voi ennustaa, että suurimpia muuttujia ovat keskusta ja demarit.
Paavo Väyrysen tulos tarkoittaa johtopäätöstä siitä, että cityliberalismin aika keskustassa on ohi. Ensi kesän puoluekokoukseen haetaan Mari Kiviniemen haastajaa. Lähtökuopissa ovat ainakin Paavo Väyrysen entinen avustaja Riikka Manner ja hänen meppikollegansa Hannu Takkula. Valistuneet puolueen tuntijat arvioivat, että myös puoluesihteeri Timo Laaninen joutuu jättämään paikkansa.
Tuloksena on EU-kriittinen keskusta, joka ankkuroituu yhä tiukemmin maaseudulle ja hakee takaisin Perussuomalaisille menettämäänsä kannatusta.
Demareiden osalta lipposlaisuuden aika on lopullisesti ohi. Se merkitsee alati kasvavaa haparointia EU-politiikassa. Yhdessä kannatuslaskun kanssa tämä tarkoittaa myös kasvavia vaikeuksia hallituksessa eli populistisia kotiinpäinvetoja. Yhtään ei helpota se, että Paavo Arhinmäki kohensi kampanjallaan Vasemmistoliiton itsetuntoa. Demarivene vuotaa nyt molemmilta laidoiltaan.
Myös Vihreiden itsetunto on noussut aivan uusiin sfääreihin Pekka Haaviston menestyksen myötä. Sekään ei helpota hallitusyhteistyötä.
Vain Kokoomus jatkaa vaalien jälkeen kutakuinkin ennallaan. Pientä hypetystä seurannee presidentinvaaleista, mutta arkinen politiikka karistaa sen kyllä nopeasti. Hyvä puoli kampanjassa ja vaaliasetelmassa on, että Kokoomus on asemoitunut yhä tiukemmin puoluekentän liberaaliin, maltilliseen keskustaan. Siihen on hyvä löytää tiensä demareiden ja keskustan markkinamyönteisestä, liberaalista kaupunkilaisjoukosta.