Vanha sanonta puurojen ja vellien sekoittumisesta sopii harvaan asiaan sen paremmin kuin kahden lakia säätävän EU-instituution rooleihin. Aika ajoin hämmästyttää se syvällinen ymmärtämättömyys, joka jopa joillakin poliitikoilla on erityisesti Euroopan parlamentin tehtävästä.
Brysseliin
parlamenttiin saapuvan vierasryhmän EU-luennolla aloitetaan usein siitä, että
kerrotaan mitä kolme instituutiota edustaa: Komissio valvoo EU:n yhteistä etua,
neuvosto edustaa jäsenmaiden intressiä ja parlamentti edustaa kansalaisia. Sopimus
Euroopan Unionista, 14. artikla sanoo: ”Euroopan parlamentti koostuu unionin kansalaisten
edustajista.”
Suomalaiset mepit eivät siis ole Suomen hallituksen edustajia vaan Suomen kansan edustajia, jotka on valittu tehtäväänsä suoralla kansanvaalilla. Tässä on vissi ero.
Hallitus päättää keskuudessaan, joskus vaikeankin prosessin kautta hallituksen linjan, jota se sitten ajaa neuvostossa. Tämä kanta, jonka sanotaan olevan "Suomen etu" on siis hallituksen enemmistön näkemys siitä mikä on Suomen etu. Näkemys vahvistetaan eduskunnan suuressa valiokunnassa, joka voimasuhteiden mukaisesti on yleensä hallituksen tukena. Näin Suomen kanta, jota myös kansalliseksi eduksi sanotaan, on aina poliittinen päätös, jota sitten eri perustein voidaan hyvinkin haastaa. Kuten myös usein tehdäänkin.
Kun hallituspuolueen edustaja, vaikkapa entinen maatalousministeri, esittää vaatimuksen Suomen edun ajamisesta mepeille, voi varsin turvallisesti olettaa, että hän haluaisi näitten tukevan hallituksen linjaa. Tällaisia puheita on ennenkin kuultu. Joskus on pääministerikin patistanut meppejä paremmin tukemaan Suomen linjauksia.
Kulloisenkin opposition edustajille nämä ovat yleensä kiusallisia vaatimuksia. Kiusallisia ne ovat myös niille, jotka ymmärtävät instituutioiden roolit ja niitten erot.
On ymmärrettävää, että parlamenttiin vieraina saapuvat kansalaiset kysyvät, että istuvatko Suomen mepit yhdessä ja ajavatko he yhdessä Suomen etua. Heille kerrotaan, että parlamentissa, kuten politiikassa yleensäkin, poliittiset näkemykset erottavat ja yhdistävät - siksi työ tehdään poliittisissa ryhmissä.
Jos parlamentin jäsenten tulisi noudattaa kansallisten hallitustensa linjoja
päätöksissään, niin parlamentti muuttuisi tarpeettomaksi ja lainsäätäjäksi
riittäisi hallitusten muodostama neuvosto. Se tarkoittaisi, että EU:sta tulisi
valtioliitto, jonka toiminta riippuisi hallitusten kulloisestakin yhteistyökyvystä.
Tätähän moni euroskeptisesti maailmaa katsova haluaisi.
Se ei kuitenkaan olisi EU, joka voisi suunnitella unionin kehittämistä pitkäjänteisesti kansalaisten mielipiteen huomioiden, vaan pelkkä yhteistyöorganisaatio, joka olisi riippuvainen jäsenmaittensa poliittisista suhdanteista. Sellainen organisaatio myös toimisi korostetusti suurimpien jäsentensä ehdoilla, koska vastapainona ei olisi kansalaisten muodostamaa parlamenttia. Näitä piirteitä on jo nykyisessä päätöksenteossa ajoittain liikaa.
Edelleen
poliittisista ryhmistä muodostuva parlamentti heijastaa olemustaan myös
komissioon, josta ilman tätä kolmikantaisuutta saattaisi yhden lainsäätäjän
järjestelmässä olla yhä enemmän tämän lainsäätäjän alainen valmisteluelin.
Kaiken tämän
jälkeen on sanottava, että mepit kaikissa maissa ovat tietoisia jäsenmaittensa
näkemyksistä ja aika usein myös myötäilevät niitä. Näin on varsinkin, jos he sattuvat
olemaan hallituspuolueitten edustajia.
Samoin myös parlamentin
poliittisissa ryhmissä hyväksytään ja ymmärretään, jos kansallisista syistä
jokin delegaatio eli ryhmän kansallinen osa, haluaa äänestyksessä poiketa ryhmän päättämästä linjasta.
Meppien on sallittua tukea hallitustensa linjaa, vaikka se olisi ristiriidassa muun ryhmän kanssa, mutta hallitukset eivät voi
heitä siihen pakottaa eikä siihen edes patistaa. Se, että jotkut
hallituspuolueet voivat olla tietyissä asioissa hyvinkin painostavia omille parlamentin
jäsenilleen, on toinen asia. Jos turvallinen paikka vaalilistalla on
höllässä, niin mepin tahto voi olla puoluejohtajan taskussa. Sekään ei
kuitenkaan muuta sitä perusasiaa, että viime kädessä mepit ovat vastuussa vain
äänestäjilleen, eivät maittensa hallituksille.
Kun siis seuraavan kerran tulee puheeksi se ajavatko mepit oman jäsenmaansa kansallista etua, niin kannattaa kysyä ensin kuka ja miten tämän edun määrittelee ja sen jälkeen tarvittaessa pohtia hieman parlamentin asemaa lainsäätäjänä. Epäselvyyksien ehkäisemiseksi voi myös pestautua parlamentin vierasryhmän luennolle. Ne ovat sallittuja myös entisille ministereille.