Kreikka teki eurooppalaisesta politiikasta yhteistä politiikkaa

Luin juuri Nordean maanantaina julkaisemaa tiedotetta siitä millä tavoin Kreikan vaalien tulos vaikuttaa markkinoille. Analyytikkojen arviota kiintoisampaa oli minusta se, että sellainen oli tehty.

Ekonomistien lisäksi Kreikan vaalitulosta ovat Suomessa kommentoineet useimmat poliitikot, lähes kaikki toimittajat ja kattava otos päivystävistä dosenteista.  THL:n lausunto lienee valmisteilla.

Sama on toistunut niissä muissa Euroopan maissa, joiden keskustelua olen seurannut. Kommentoijista ei ole pulaa. Kreikasta puhutaan, niin uskon, myös muissa kuin EU-instituutioiden kahvipöydissä.

Kreikka on tietysti dramaattisuudessaan poikkeustapahtuma ja jo siksi kiinnostava. Mutta se on myös osoitus siitä miten eurooppalainen politiikkaa on yhteistä politiikkaa silloinkin kun se tapahtuu jäsenmaissa ja on olevinaan kansallista politiikkaa. Yhteenkytkeytyneessä Euroopassa tarvittiin dramatiikkaa, jotta kytkös saatiin näkyviin.

Jo nyt pohditaan laajasti mitä tapahtuu Espanjassa, saako uusi vasemmistopuolue Podemos siellä syksyn vaaleissa vetoapua Kreikasta! Entä mitä tapahtuu Ranskassa, Saksassa, Portugalissa, Italiassa. Eurooppalainen politiikka on niin kiinnostavaa, että joku on jo kysynyt Suomenkin huhtikuisista eduskuntavaaleista.

Samalla eurooppalainen politiikka on tullut ymmärrettäväksi. Ainakin seuraavat politiikan perusvirtaukset tai politiikan jakolinjat ovat tunnistettavissa useimmissa EU-maissa:

1) Maltillinen keskusta-oikeisto ajaa kurinalaista talouspolitiikkaa ja rakenteellisia uudistuksia, keventäisi sääntelyä ja parantaisi yritysten toimintaedellytyksiä!

2) Maltillinen keskusta-vasemmisto, sosialidemokraattiset tai sosialistipuolueet ovat talouspolitiikassaan löyhäkätisempiä, mutta harvoin täysin holtittomia. Yritysten sijaan painottavat työntekijöiden oikeuksia suojaavaa sääntelyä ja puolustavat saavutettuja etuja.

3) Euroskeptiset populistit  vastustavat maahanmuuttoa ja haluavat joko kokonaan eroon eurosta ja EU:sta tai ainakin merkittävästi löyhempää unionia.

4) (Populistinen) uusvasemmisto, jonka agenda muodostuu vain talouskurin ja markkinatalouden vastustamisesta.

5) Vihreät. Ympäristöagenda on yhdistänyt eurooppalaisia vihreitä puolueita jo neljännesvuosisadan ajan.  Hajanaisuutta tuo se, että vaihteleva osa tuntee vetoa uusvasemmistoon.

Me osaamme lukea toistemme politiikkaa siksi, että se on yhteistä politiikkaa!