Missä luuraa Soini?

”Populistisesta perinteestä ja ideologiasta käsin nousevaa puoluetta on johdettava lujasti.” Näin kirjoitti Timo Soini kirjassaan Maisterisjätkä.

Katsotaanpa mitä viime aikoina on populistisessa puolueessa tapahtunut ja mietitään miten puolueen johtaja on näihin tapahtumiin reagoinut. 

Viime viikolla puolueen eduskuntaryhmä vaati puolueen kansanedustajaa erottamaan avustajansa tämän flirttailtua hyvän maun ja rasismin rajamailla käsivarsinauhablogissaan. Kansanedustaja kieltäytyi tottelemasta ryhmää, joten asiaa selvitetään nyt eduskunnan hallinnossa.

Tämän jälkeen puolueesta vuodettiin julki puoluetyöntekijän sähköpostiviesti eduskuntaryhmän puheenjohtajalle, jossa ihmeteltiin miksi tämä on pahentanut tilannetta lisäämällä asian julkisuutta puhuessaan avustajan erottamisesta. Vuodetun viestin kirjoittaja pitää vuotoa törkeänä.

Viime viikolla Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja joutui tuomaan julki paheksuntansa siitä kuinka yksi populistisen puolueen kansanedustaja oli kiusannut keskustalaiskansanedustajaa tämän puhetavasta. Asiaan oli kuulemma yritetty vaikuttaa jo aiemmin keskusteluilla, mutta ilmeisen tuloksetta.

Tätä ennen on julkisesti seurattu viikosta toiseen populistisen puolueen kansanedustajan alkoholinkäyttöä, siitä seuranneita lausuntoja ja muun muassa mahdollisia vierailuja liivijengien luona. Lisääkin esimerkkejä populistipuolueen parlamentaarikkojen epätavallisesta parlamentaarisesta toiminnasta löytyy. Kuten puolueen kansanedustaja, joka eduskunnassa sanoi poistavansa varmistimen kuullessaan sanan parlamentarismi. Sittemmin tämä historian alalta väitellyt tohtori ilmoitti ettei tunne lausahduksen kansallissosialistisia juuria.

Yhteinen nimittäjä näille kaikille veitikoille on Timo Soini. Viime eduskuntavaalien alla puolueen puheenjohtaja kävi tarkasti läpi puolueensa ehdokaslistat kaikissa vaalipiireissä ja hyvien verkostojensa avulla kysyi muun muassa eräiltä muitten puolueitten vaikuttajilta arvioita tietyistä ehdokkaista, jotka pyrkivät perussuomalaisten listoille.

Soini myös huolehti siitä, että jyrkkää ulkomaalaiskantaa ajaneet Muutos 2011-listan ehdokkaat eivät lähteneet vaaleihiin omalla listallaan, vaan osana suurempaa populistista puoluetta. Näin jyrkkä oikeisto oli integroitu mukaan populistipuolueeseen.

Nyt näyttää siltä, että puolue rakoilee. Imatran Perussuomalaiset ilmoittivat lauantaina, että seuraavasta puolueskandaalista palautetaan jäsenkirjat. Mitta täyttyi blogikirjoituksesta, joka imatralaisten mukaan täytti kansanryhmää vastaan kiihotuksen tunnusmerkit.

Perussuomalaisia koskien nousee monia kysymyksiä, joihin odottaisin vastausta Timo Soinilta!

1. Missä on puheenjohtaja, joka johtaa lujasti populistisesta perinteestä nousevaa puoluettaan?
2. Kummalla on puoluejohtajan tuki, eduskuntaryhmän puheenjohtajalla vai puoluetyöntekijällä?
3. Saako puolueen nimissä ja eduskunnan puitteissa avoimesti flirttailla 30-luvun kansallissosialismin kanssa?
4. Onko hyväksyttävää lietsoa henkilökohtaista vihapuhetta niitä vastaan, jotka esittävät perussuomalaisten toimintaan ja lausuntoihin kohdistuvaa kritiikkiä?
5. Ja lopuksi: pyhittääkö tarkoitus keinot? - Kuinka pitkälle suvaitsemattomuudessa ja vihapuheessa saa mennä oman kannatuksen pönkittämiseksi?

Pelastiko Mari Keskustan?

”Otti nokkiinsa” ja ”kuppi meni nurin” olivat ensimmäiset kommentit sen jälkeen kun Mari Kiviniemi ilmoitti ettei enää tavoittele jatkoa Keskustan puheejohtajana. Siihenpä analyysi asiasta melkein jäikin. Katse siirtyi Kiviniemen seuraajaehdokkaisiin. Ilmoittautuneisiin ja harkitseviin.

Harkitsevista useimmilla motiivina harkintaan, kuten politiikan peleissä yleensä, on ollut käyttää tilaisuus hyväksi vahvistaa omaa näkyvyyttä. Spekulaatio puheenjohtajapelissä on hyvä meriitti ja vähän myöhemmin voi ilmoittaa, että vaikkapa perhetilanteen vuoksi on asiaa harkittuaan päätynyt siihen, että nyt ei ole vielä oikea aika.

Oikeastan vain yksi kiintoisa päätelmä Kiviniemen erosta on tehty. Se on arvio, että Paavo Väyrysen ja Mauri Pekkarisen mahdollisuudet heikkenivät, kun he menettivät vastaehdokkaan. Aivan varmasti asiaa on pohdittu Kiviniemen lähipiirissä ennen hänen luopumisilmoitustaan.

Silloin kiinnostava ja looginen kysymys onkin: Pelastiko Kiviniemi Keskustan luopumalla tehtävästään? Tai tarkemmin: Pelastiko Kiviniemi Keskustan ajautumasta puolipopulistiseksi maalaiskonservatiivien puolueeksi? Vedottiinko häneen puolueen pelastamiseksi?

Kiviniemen riski tulla äänestetyksi ulos oli nimittäin huomattava. Muistetaanpa ettei neljääkään vuotta ole kulunut siitä kun Kiviniemi äänestettiin puoluekokouksessa ulos varapuheenjohtajistosta silloisen puoluesihteeri Jarmo Korhosen katsellessa tyytyväisenä vierestä.

Se, että aktiivista tukea ei piireistä Kiviniemelle tullut ei välttämättä tarkoita, että passiivista tukea olisi ollut, toisin kuin on kohteliaasti selitetty. Pääministerin oli vaikea vaihtaa oppositiojohtajan vaihteelle ja muistissa on pitkät hiljaiset jaksot, jolloin pienempää oppositiopuoluetta ei kuulunut eikä näkynyt.

Väyrynen on pitänyt sitkeästi tikun nokassa puoluejohton oleellisia ja oilemattomia virheitä. Ilman häntä olisi osa näistä varmasti jo unohdettukin. 

Virheettömäksi politiikan messiaaksi itsensä kruunannut Väyrynen olisikin paras puheenjohtaja, jonka kokoomuslaiset, demarit ja vihreät voisivat Keskustalle toivoa. Vain Timo Soinille hän olisi painajainen. Sekin sopisi monelle. Ne keskustalaiset, jotka näkevät puolueensa vastuullisten suurten puolueiden joukossa näkevät varmasti saman. Ei tarvitse olla cityliberaali miettiäkseen mitä asiasta seuraa ja miten uhka torjutaan.

Jos ja kun Marin vetäytyminen johtaa siihen, että tolkku ja holtti ei katoa keskustan johdosta, niin hän on ansainnut ison kunniaprenikan puolueeltaan. Nähtäväksi jää, kuten on tapana sanoa.