Vitkastelijat pääkaupungeissamme 

Yksi Euroopan Unioniin kohdistuvista perusvalituksista on, että päätöksenteko on hidasta ja junnaavaa ja asioista ei tahdo tulla valmista. Usein samasta tuutista kuuluu heti perään, että kun EU ei aja kyseisen valittajan kotimaan kansalaisten asiaa tai ei tee sitä ainakaan riittävän ponnekkaasti.

Siinähän syy onkin. Hallitukset, jotka ajattelevat omaa etuaan - omia äänestäjiään lyhyellä aikavälillä, enemmän kuin yleistä hyvää pitkällä aikavälillä - kokoontuvat Brysseliin kilpailemaan siitä kuka kovimmin vetää kotiinpäin. Ja jos kaikkia 27:ää tai sitten riittävää enemmistöä miellyttävää kompromissia ei synny, ei asia etene.  

Siksi, aina kun jokin tuntuu Brysselin vitkastelulta, niin pitää ensin katsoa omaan pääkaupunkiin ja kysyä asuuko syyllinen siellä.

Vaatimus yksimielisyydestä johtaa eritoten hankaliin tilanteisiin, koska käytännössä jokaisella jäsenmaalla on veto-oikeus ja muutamat niistä eivät arkaile käyttää tätä oikeutta ajaakseen sen varjolla jotakin muuta asiaa. EU:n ulkoministerit eivät pari viikkoa sitten saaneet aikaan päätöstä Valko-Venäjään kohdistuvista pakotteista, koska Kypros halusi koplata siihen myös  päätöksen Turkkia koskevista pakotteista.

Pakotteet päätettiin lopulta vastikään päättyneessä huippukokouksessa, liki kaksi kuukautta varastettujen vaalien jälkeen! Vaalien väärentäminen, opposition tukahduttaminen, ihmisten vangitsemiset ja kansalaisiin kohdistuva muu väkivalta on tähän asti saanut vain vakavia nuhteita. Eikä vieläkään pakotelistalle asetettu diktaattori Lukashenkaa vaikka useat jäsenmaat olivat sillä kannalla - viimeksi Ruotsi. Suomen kanta asiaan on ollut häilyvä.   

Vaatimus yksimielisyydestä tylsyttää EU:n ulkopolitiikan työkalut. Vaikka niin monet valtionpäämiehetkin kuuluttavat yksimielisyyttä ulkopolitiikassa, mutta niin kauan kuin yhdellä jäsenmaalla on valta hiljentää se ääni, on yksimielisyyden sijalla hiljaisuus.

Asia on tiedetty ja tiedostettu jo pitkään ja yksimielisyydestä luopumisen puolesta on myös käytetty monia vaikutusvaltaisia puheenvuoroja. Viimeksi asiasta puhui komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen syyskuussa parlamentissa unionin tilaa koskevassa puheessaan:

- Kun jäsenmaat valittavat, että EU toimii liian hitaasti, kehotan niitä siirtymään vihdoinkin rohkeasti määräenemmistöpäätöksiin – ainakin ihmisoikeuksien ja pakotteiden toteuttamisessa.

Siinä se on. Hyvin yksinkertaista. Kun savolainen rojekti, vain toteuttamista vaille valmis.

Presidenttipelin ilo ja riemu

Presidenttipeli alkaa vähitellen lämmetä. Ensin entinen presidentti ounasteli, että perustuslakivaliokunta tekee presidentipeliä kun tutkii ulkoministerinä toimivan edellisen presidenttiehdokkaan edesottamuksia.  Ei kovin tyylikäs kommentti parlamentille.

Sikäli ikävä tulee kyllä Halosen aikaa, että jos jotain oli paremmin, niin tuolloin ainakin aiemmilta presidenteiltä saatiin odottaa puntaroituja ja painavia kommentteja.

Nyt sitten sanailu syntyi kun Timo Haapala pohdiskeli Esko Ahoa Keskustan ja Kokoomuksen yhteisehdokkaaksi. Ehkä tässä unohtui, että politiikan kommentaattoreiden ikiaikainen etuoikeus on ollut spekuloida ehdokkailla, heittää ilmaan ehdotuksia ja katsoa vieressä kuinka ne ammutaan alas. Jos sitten joku ideoista jää eloon ja päätyy ehdokkaaksi, niin kommentaattori voi myöhemmin röyhistää rintaansa ja sanoa, että ”minähän sen keksin”.

Porvaripuolella ehdokkaiksi on ehdotettu yleensä ainakin entisiä puolustusvoimien komentajia, tunnettuja yritysjohtajia sekä eläköityneitä arkkipiispoja. Ehdotukset ovat lähinnä tuoneet hyvää mieltä esittäjilleen ja kohteilleen. 

Suomen Pankki oli perinteinen presidenttikasvattamo, nykyisin vahvaksi kandidaatiksi pätevöittää Euroopan komissio. Tällä perusteella  Olli Rehn voisi nousta helposti Keskustan ehdokkaaksi. Vastaavasti Jutta Urpilaisen eteisestä kuulunee kohta demaridelegaation koputusta.
Voi tietty olla, että ajan hengen mukaisesti Keskustassa huomataan nuorekkaan naiseuden arvo ja yllätysehdokkaaksi nostetaan Mari Kiviniemi, joka ehti hakea myös kansainvälistä kokemusta uralleen Pariisista.

Sukupuolikortilla voi pelata myös RKP ja katsoa Eva Biaudet’n suuntaan. Tämä voisi jopa nostaa puolueen kilpailemaan vaaleanpunertavanvihertävistä äänistä. Vastaavasti Vasemmistoliitossa pohdittaneen Li Anderssonin ja Merja Kyllösen ehdokkuuksia.  
Kokoomuksesta en jääviyssyistä sano yhtään mitään. 

Kuten siis huomataan, spekulaatio on rattoisaa, riemukasta ja sopii mainiosti politiikan ajanvietteeksi sekä kuiviin että kosteampiin istujaisiin. Miksei myös maanantain työpäivän viimeiseen tuntiin, jolloin keskittyminen tähdellisempiin asioihin alkaa jo herpaantua.