tiistai 10. syyskuuta 2013

Mielipiteen arvoa ei mitata sen esittäjällä

Yksi tapa arvioida kokoomusnuorten viimeaikaisia mielipiteitä on ollut viitata mielipiteen esittäjien nuoruuteen. Ajatus on, että mielipiteet saavat olla äärimmäisiä siksi, että ne ovat nuorten mielipiteitä ja että kyllä ne siitä tasoittuvat. Tai että juuri nuorten pitääkin ravistella ns. vanhojen mielipiteitä siksi, että vanhoja mielipiteitä pitää ravistella.

Mielipiteen arvoa ei pidä arvioida sen perusteella kuka sen on esittänyt. Ei ainakaan niin kauan kun sen esittäjällä ei ole vakavia, diagnosoituja kognitiivisia puutteita tai mielenterveydellisiä häiriöitä.  Tai jos mielipiteen esittäjä on lapsi. Eli, niin kauan kuin keskustelun osallistujat ovat täysivaltaisia kansalaisia.

Minun mielipiteeni eivät ole oikeita tai vääriä siksi, että olen keski-ikäinen mies. En myöskään usko, että kokoomusnaisten tai kokoomussenioreiden poliittisia näkemyksiä arvioitaisiin niiden esittäjien iän tai sukupuolen perusteella.

Olisi alentavaa arvioida naisten liiton kantaa vanhempainvapaisiin toteamalla, että ”tietysti on ymmärrettävää, että naiset ajattelevat tällä tavoin.”

Sillä, että puhumme mielipiteistä enemmän kuin niiden esittäjistä, on myös toinen seuraus. Se on leimaamisen välttäminen. Kaikki nuoret kokoomuslaiset eivät ole kokoomusnuoria. Ehkä kaikki kokoomusnuoretkaan eivät jaa liittonsa virallista linjaa.

Kolmas seuraus on se, että asioista voidaan keskustella asioina. Olkoon esimerkkinä vaikka suhtautuminen vähemmistöihin. Olipa kyse maahanmuuttajista, ruotsinkielisistä, seksuaalivähemmistöistä, pohjalaisista tai mistä tahansa muusta vähemmistöstä, niin puhe ja teot, jotka kyseenalaistavat, ei vain vähemmistöön kuuluvien ihmisarvon vaan myös mahdollisuuden tasavertaiseen toimintaan muiden kanssa, ovat jyrkässä ristiriidassa sen yhteiskuntakäsityksen kanssa, jonka puolesta itse toimin.

Vähintä mitä mahdollisuuksien tasa-arvon puolesta voi tehdä, on että kanssaihmisille ei kaiveta kuoppia.

Ja lopuksi, kun taloudelliset arvot ovat niin tärkeitä, niin ei ole sattumaa, että innovatiivisimmat ja taloudellisesti menestyvimmät alueet maailmassa ovat myös kaikkein suvaitsevaisimpia alueita. Siis, kokoomusnuorten tavoiteohjelman maahanmuuttonäkemyksillä ei pelkästään heikennetä tasa-arvoa, vaan myös suomalaisen talouskasvun edellytyksiä.
 
En mitenkään voi olla lisäämättä, että jos tasa-arvoista yhteiskuntaa jyrkästi vastustavat mielipiteet höystetään 30-luvun äärioikeistoon viittaavalla symboliikalla, niin sellaiselle näkemyskokonaisuudelle ei mielestäni pitäisi olla sijaa keskusta-oikeistolaisessa yleispuolueessa.