torstai 6. marraskuuta 2014

Hallituspohja yllättää aina

Moni meistä, jotka näimme kevään 2003 vaalikeskustelussa  Anneli Jäätteenmäen ja Paavo Lipposen yhteenoton, emme olisi voineet tuolloin uskoa, että Keskusta ja SDP muodostavat maahan seuraavan hallituksen. Niinpä vain kävi.

Pääministeri vaihtui, mutta hallituspohja pysyi ennallaan vaalikauden loppuun saakka.
Neljä vuotta myöhemmin kovin yleinen näkemys oli, että sama hallituspohja jatkaisi. Tosin sellainen varaus oli, että kokoomuksen pitää hallitukseen päästäkseen saada melkoinen voitto. Voitto tuli ja sen myötä porvarihallitus. Tulos ei ollut suuri yllätys, mutta ei myöskään ennakkokaavailujen suosituin hallituspohjaveikkaus.

Edelliset hallitusneuvottelut muistaa jokainen. Kuka olisi osannut ennustaa six-packin ennen vaaleja!
Kuluneen neljännesvuosisadan aikana vain vuonna 1999 muodostettu Lipposen kakkoshallitus oli sellainen, jonka pohjan politiikan ammattilaisten ja amatöörien enemmistö oli ennen vaaleja osannut arvata oikein.  Siinä Kokoomus ja SDP jatkoivat jo Lipposen ykkösen aikana alkanutta yhteistyötään.

Nyt viitisen kuukautta ennen vaaleja veikataan tulevaa hallituspohjaa kuumeisesti. Puolueiden linjanvedot viittaisivat porvarihallitukseen, arvioi moni pätevä politiikan seurannan ammattilainen.  En kiistä argumentteja. Totean vain, että päteviä argumentteja on esitetty punamultapohjallekin.
Sen perusteella kuinka vähän linjanvetoja olen kuullut Timo Soinilta, voisin päätellä, että asiakysymyksillä hän ei ainakaan tällä kertaa sulje Perussuomalaisia ulos hallituksesta.  Persujen kannatus on siinä määrin hiipuva, että ensi kevät on Soinin viimeinen ministerisauma. Kovin helposti hän ei sitä jätä käyttämättä. Niinpä kaikki ne hallituspohjat, joissa persut ovat mukana, ovat myös vakavia vaihtoehtoja.

Ja aina on sekin mahdollisuus, että nykyinen pohja jatkaisi. Jokaisessa hallituksessa on myös jatkuvuuden dynamiikkaa, vaikka erottavat tekijät olisivatkin ulospäin näkyvämpiä.
Tarinan opetus on, että spekulointi on politiikan suola ja sokeri. Sitä ei kuitenkaan pidä ottaa liian vakavasti, sillä pääruoka on yleensä yllätys. Ja vaikka kliseeltä kuullostaakin, niin vaalit ratkaisevat.

Menneiden yllätysten logiikka heijastaa kuitenkin aika pitkälle vaalivoittojen ja vaalitappioiden logiikkaa. Poikkeamia ovat ne, jotka haluavat oppositioon ihan itse, vaikkei vaalitulos siihen pakottaisi. Niin teki SDP Harri Holkerin hallituksen jälkeen ja niin tekivät perussuomalaiset viime vaalien jälkeen.

Sijoitusrahastokauppiaat joutuvat sanomaan, että mennyt kehitys ei ole tae tulevasta. Politiikan menneet yllätykset eivät takaa, että sellainen tulisi huhtikuun 2015 vaaleissa, mutta jos itse jonkun puolesta veikkaisin, niin sen puolesta, että veikkaukset menevät mönkään.