Football Unites

(Originally published in local paper Savonmaa in Finnish, translation for the fun and joy of my Non-Finnish speaking friends) 

Football unites what politics separates. This at least in Belgium, but also in many other countries. Nowadays maybe even in Finland.

As we know, Belgium is a country where Flemish and wallonians first dispute with themselves and then with each others. You get the impression by thinking of council of Savonlinna, double it and put the halfs to speak two different languages. It goes easy like a spider with skis crossed in all of its legs.

Belgium competes in a league of its own as a world record holder as a country woth a longest period without a government. After the elections in May 2019 the negotiations went up until last October. With that Belgium was close to break its own record of 541 days without a government that was made in 2011. Amount of people who then led the negotiations equals the amount of players in a football team.

Which leads us to the point. Football is besides the royal family another great unifying factor in Belgium. It’s just more fun to watch. Situations vary more and seremonies are shorter.

Red Devis, Rode Duivels or Les Diables Rouges, as they are equally called in home languages have carried their name, given because of their red shirts, since 1906. The national team, founded in 1904 started with red, then changed the colour but came soon to their senses when their new shirts were blamed to be the ugliest in a world. When the reds beat the Dutch then, a s[orts journalist named they as Red Devils, the name that has stuck ever since.

Fireworks banged in a park last Sunday when Belgium had beaten the Russia. The Flemish and the Wallonians supported equally their team and their brewery.

And like a reference to the country’s colonial past, the best scorer is of Kongolese background, Romelu Lukaku, who was born in a Flemish Antwerp, speaks fluently seven languages plus football. It’s a tantalising thought that Lukaku’s success is also a reply to racist Vlaams Belang, strong in Antwerp. This racism unfortunately comes also to the side of a football field and also against that the Red Devils must fight.

When the Red Devils face the Eagle Owls next Monday, is Belgium once again red. Despite who runs in the field and where his parents come from, people cheer and sigh at their play and only goals are counted. Just like in Finland. I look forward how Hradecky glues Lukaku’s shots in to his hands an I admire them both.

I have seen five years ago how Finland  was close to beat Belgium in a friendly game at the Roi Baudoin stadium. Kasper Hämäläinen scored and made the Finnish audience shout. Then came the last minute and Lukaku mede the equaliser. Oh, if i could get back that misery. Fireworks would be silent in the park. I’m sure the Belgians could take that.

 

EU:n tulevaisuuskonferenssi ja keskustelu EU:n tulevaisuudesta 

Tänään Eurooppa-päivänä käynnistettiin Strasbourgissa Euroopan tulevaisuuskonferenssi. Vielä perjantaina elettiin epävarmuudessa pidetäänkö juhlallisuuksia lainkaan kun parlamentti ja jäsenvaltiot kiistelivät siitä mikä on konferenssin täysistunnon asema. Sitä ennen on kättä väännetty täysistunnon kokoonpanosta ja konferenssin johtamisesta. Aallokko EU-kuplassa kertoo, että odotukset konferenssin tuloksista on viritetty eri tasoille. Osalle riittää konferenssin lopputulokseksi pelkkä kansalaiskeskustelu, toiset haluaisivat, että konferenssi pohjustaisi uutta konventtia perussopimuksia muuttamaan

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti virkaanastujaispuheessaan heinäkuussa 2019 aikomuksestaan käynnistää Euroopan tulevaisuuskonferenssi. Tuolloin hän sanoi, että tarkoituksena olisi olla mahdollisuus käynnistää jäsentynyt keskustelu EU:n toiminnan parantamiseksi sekä institutionaalisesti että politiikkasisältöjen osalta.

Parlamentin puolella konferenssin intoilijoiden kärjessä on ollut entinen liberaalijohtaja Guy Verhofstadt, joka vaalien jälkeen halusi tehdä konferenssista itselleen näkyvän puhujakorokkeen. Johtokiista yhdessä koronapandemian kanssa johti siihen, että konferenssin käynnistäminen venyi aina tähän saakka.  Vasta keväällä päätettiin, että konferenssia johtaa troikka eli komissio, neuvosto ja parlamentti yhdessä ja huhtikuussa nämä kolme antoivat yhteisen julistuksen. Sen mukaan tavoitteena on luoda foorumi keskustelulle, jossa kansalaiset voivat tuoda esiin omia näkemyksiään EU:sta, sen toiminnasta ja tulevaisuudesta.

Institutionaalisten ja perussopimusmuutosten tarpeet ovat varmasti yksi osa keskustelua, mutta perustamisjulistuksessa kansalaiskeskustelu ja osallistaminen nousivat institutionaalisia tavoitteita tärkeämmäksi.

Parlamentista johtoryhmässä istuvat suurimpien ryhmien puheenjohtajat, komissiosta varapuheenjohtajia ja neuvostosta puheenjohtajatroikan ministerit. Konferenssin täysistunnossa on paikat kansallisten parlamenttien edustajille ja muun muassa alueiden komitean edustajille samoin kansalaisille on varattu paikkansa konferenssin kuudesti kokoontuvassa täysistunnossa. Nuorille annetaan yksi paikka.

Vaikka konferenssilla ei ole asemaa kuin keskustelufoorumina, niin jo olemassaolollaan se muodostaa puitteen, joka suorastaan vaatii eri tahoja esittämään näkemyksiään EU:n kehittämisestä. Esimerkiksi eurooppapuolueissa ja niiden parlamenttiryhmissä näitä näkemyksiä valmistellaan ja on jo kerrottukin. EPP-ryhmä hyväksyy oman EU:n tulevaisuutta koskevan linjauksensa lähipäivinä.   

Sopimusmuutoksista on varauduttava puhumaan

EPP-ryhmän järjestämässä tulevaisuuskeskustelussa liittokansleri Angela Merkel totesi, että EU tarvitsee enemmän kompetenssia terveyssektorilla eikä sulkenut pois sopimusmuutoksia tältä osin. Hän myös huomautti, että kysymykset lehdistönvapaudesta ja oikeusvaltiosta voivat tulla tärkeämmiksi kun osa jäsenmaita ei näitä periaatteita enää kunnioita.

Suomen hallitus on nihkeämpi. Valtioneuvoston tuoreen EU-selonteon mukaan ”perussopimusmuutokset eivät ole ajankohtaisia. Tällä hetkellä vain muutama jäsenvaltio on valmis avaamaan perussopimukset. Suomi katsoo, että päähuomion EU:n toiminnassa tulee olla käytännön työssä EU:n keskeisten tavoitteiden edistämiseksi. Nykyiset perussopimukset tarjoavat tähän toimivat puitteet.”

Hallitus tyytyykin toteamaan toteamaan, että EU:n tulevaisuuskonferenssi mahdollistaa ajatustenvaihdon EU:n haasteista ja pidemmän aikavälin kehitystarpeista.

Sopimusmuutoksia ei kuitenkaan voi eikä kannata ennalta sulkea pois, muttei myöskään pitää itsetarkoituksena.  Osa laajasti tunnustetuista muutostarpeista on sellaisia, joihin ei perussopimusten avaamista tarvita. Esimerkiksi enemmistöpäätösten lisäämisen tarve ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralla on todettu ainakin Saksan ja Suomen hallituksen lausunnoissa sekä Euroopan parlamentissa ja EPP-ryhmässä että myös kokoomuslaisissa lausunnoissa. Odotamme koska tässä edettäisiin.

Eurooppaneuvoston entinen puheenjohtaja Herman van Rompuy ja professori Ziga Turk kirjoittavat Euractiv-sivustolla, että kunnianhimo perussopimusten muuttamiseen voi myös johtaa ”vähemmän Eurooppaa” lopputulokseen ”parempaa Eurooppaa” sijasta. Hän muistutti, että konferenssin on tuotettava ihmisten kannalta kouriintuntuvia tuloksia sen sijaan, että juututtaisiin institutionaaliseen debattiin ja valtapeliin uudesta konventista. Tähän on syytä suhtautua kaikella vakavuudella, sopimusmuutosten samoin kuin muitten institutionaalisten muutosten on parempi olla konferenssin mahdollinen johtopäätös kuin alussa asetettu päämäärä.

Puuttuva osallisuuden kokemus

Turk ja van Rompuy kirjoittavat osallisuuden kokemuksesta, joka monilta ihmisiltä puuttuu sekä eurooppalaiseen että muuhun politiikkaan nähden. Paljon tästä on puhuttu, mutta harva siihen on keksinyt ratkaisua. Eurooppalainen kansalaisaloite, joka nyt on johtamassa vähintääkin vakavaan harkintaan kotieläinten häkkikasvatuskiellosta ja mahdolliseen lopettamiseen, on yksi esimerkki. Aloitteen on allekirjoittanut 1,6 miljoonaa ihmistä.

Toinen poliittisen päätöksenteon luottamukseen liittyvä ulottuvuus on sen vauhti ja prosessien ymmärrettävyys. Sekä kansallisesta että EU-politiikasta usein havaitsee, että päätökset ovat komplisoituja, niiden vaikutukset moniulotteisia ja osin epäselviä ja että kaikelle löytyy usein niin voimakas vastustus, että prosessit pitkittyvät. Mutkistuessaan asiat myös vaikeutuvat ja yksityiskohdat nousevat kokonaisuuden eteen, niin että alkuperäinen tarkoitus unohtuu. Samalla asiat paisuvat todellista vaikutustaan suurempiin mittoihin saaden ylimääräistä symboliarvoa.  

Puoluerakenteen muutokset ja uusien enemmistöjen löytäminen vaikuttavat nekin. Useissa jäsenmaissa hallitukset ovat aiempaa heikompia kun populistien nousu ja puoluekentän pirstaloituminen on vaikeuttanut koalition muodostusta. Neuvostokaan ei ole enää entisensä kun siellä istuu vastarannan kiiskinä pari-kolme populistijohtajaa, joilla on vaikeuksia nähdä päätöksissä muita kuin omaa puoluetta hyödyttäviä taktisia näkökohtia. Parlamentin enemmistö on sekin aiempaa horjuvampi eikä pelkästään populistien vuoksi vaan muun muassa sosialistien ja Renew’n (entinen liberaaliryhmä) sisäisten ongelmien vuoksi.   

Toisaalta, positiivisena huomiona on nähtävä, että kriisitilanteessa EU:n instituutiot usein osoittavat, että yhteinen tahto voi muodostua niin selkeäksi, että päätökset saadaan nopeasti aikaan. Koronapassi on toivottavasti tästä yksi esimerkki: Komissio teki esityksensä ripeästi ja se eteni parlamentista niin ikään ilman vitkutteluja kolmikantaisiin neuvotteluihin. Nyt odotetaan mitä tuleman pitää. Toinen hyvä esimerkki on edellisen komission päättämä Euroopan strategisten investointien rahasto eli ns. Junckerin-Kataisen rahasto, joka vietiin läpi ennätysnopeasti ja silti hyvillä ja perusteellisilla keskusteluilla.

 Möykkäkuoron vaikutus vääristää keskustelua

Osallisuuden kokemus tai sen puute ei ole instituutioitten vika. Ei ainakaan yksin. Siitä voi syyttää myös kansalaisyhteiskuntaa, media mukaan lukien, joka suhtautuu EU-politiikkaan välinpitämättömästi. Oikeastaan vain osa järjestöistä on ottanut EU:n vakavaksi toimintakentäkseen eivätkä niistäkään kaikki keskustele aktiivisesti tästä jäsenistönsä kanssa. Täytyy toki antaa kunniaa niille, joille se kuuluu: Osa suomalaista työmarkkinajärjestöistä samoin kuin MTK edustavat suomalaisen EU-keskustelun kärkeä. 

Mediassa keskustelua vain harvoin käydään sellaisella analyyttisyyden tasolla, jossa eriteltäisiin eri jäsenmaiden, instituutioiden ja eurooppapuolueiden politiikkojen eroja. Puolueissa taas EU-keskustelu on yleensä eriytetty ryhmälle asiaan vihkiytyneitä ”EU-asiantuntijoita”, kärjessään kunkin puolueen mepit. 

EU-keskustelusta onkin tullut äänekkään marginaalin dominoimaa, kuten Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Aku Aarva Eurooppa-päivänä blogissaan terävästi kirjoittaa. Osa näistä äänekkään marginaalin mölyapinoista tekee myös tietoista trollausta pyrkiessään tuhoamaan keskusteluja henkilöön menevillä hyökkäyksillä ja yökkäyksillä. Näin hiljainen enemmistö hiljenee entisestään. On paikallaan havaita, että tämä on aivan tavoitteellista toimintaa. Samalla strategialla populistit kaappasivat maahanmuuttokeskustelun. 

Marginaalin iskulauseet valuvat myös yleiskeskusteluun ja niistä nousee hokemia, jotka viekoittelevat äänestäjiään miellyttämään mieliviä poliitikkoja, yksinkertaistuksia rakastavaa mediaa sekä kahvipöytien mielipidevaikuttajia. Sellaiset hokemat kuin ”velkaunioni” ja ”tulonsiirtounioni” otetaan kyseenalaistamatta annettuina ja niille nyökytellään näkemättä, että jos hyväksymme ne poliittiseksi linjaukseksi, niin samalla joko suljemme silmät todellisuudelta tai suljemme tulevaisuuden vaihtoehtoja itseltämme.

Olemme liittyessämme Euroopan unioniin hyväksyneet tulonsiirrot vaurailta alueilta köyhille alueille. Tästä koheesiopolitiikasta yritämme koko ajan myös koko ajan itse hyötyä ja nyttemmin eritoten Itä- ja Pohjois-Suomessa. Sen sijaan että ulvotaan tulonsiirtounionia, niin pitäisikin pohtia sitä, mikä vaikutus tulonsiirroilla on, synnyttävätkö ne kasvua, kehitystä ja poliittista yhteenkuuluvuuden tunnetta, solidaarisuuden molemminpuolista kokemusta vai ovatko ne sisäisen vihankylvön lähde?

Italian oikeistopopulistinen Lega Nord syntyi kun sen perustajat halusivat hyödyntää nousevaa tunnetta siitä, että Italian köyhä etelä elää vauraan pohjoisen kustannuksella. Ovatko tulonsiirtounionin äänekkäät vastustajat samaa mieltä, että myös Suomessa pitäisi kaikkien alueiden tulla toimeen omillaan?

Järki vai tunteet?

Myös velkaunionin suhteen järjen pitäisi voittaa tunteet. EU:n budjetin rahoitus on käytännössä jäsenmaksujen varassa. Rahat käytetään yhteiseen maatalouspolitiikkaan, koheesiopolitiikkaan ja lukuisiin erilaisiin ohjelmiin, kuten esimerkiksi tutkimusohjelma Horisonttiin ja nuorisovaihto-ohjelma Erasmukseen sekä yhteistä infrastruktuuria rakentaviin hankkeisiin. Nyt yhä enemmän myös ilmastonmuutoksen torjuntaan. Hallintoon menee kuusi prosenttia budjetista.

Kun seitsemän vuoden budjettia laaditaan, on kukin jäsenmaa yleensä kiinnostunut vain siitä paljonko EU:sta voi saada ja mikä on oma maksuosuus. Budjettikausien kuluessa jäsenmaat kovin mielellään antavat uusia tehtäviä komission valmisteltavaksi, mutta ovat herttaisen haluttomia rahoittamaan niitä. Keskustelua tarvitaan sekä siitä mihin ja miten budjettia käytetään että siitä miten rahat kerätään. Tässä keskustelussa on puhuttava avoimemmin sekä omien varojen luomisesta eli veroista ja maksuista, jotka kohdistuvat rajat ylittävään toimintaan (muovivero jo toteutuukin) sekä mahdollisuuksista käyttää eri rahoitusinstrumentteja nykyistä laajemmin, mutta tarkasti rajatusti.

Tämän keskustelun tuloksena voi hyvin olla perussopimuksen tarkistus tai sitten ei. Yhtä kaikki mahdolliset sopimusmuutokset ovat vasta prosessin seuraus, ei tavoite. Tällä tavoin hallituksenkin olisi selonteossaan kannattanut pitäytyä sulkemasta mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja ennen keskustelua siitä millaisen Euroopan haluamme.  Näin meidän kokoomuksessakin on syytä käydä keskustelua ja tehdä arviota. 

Pohtiaksemme millaisessa Euroopassa haluamme elää ei tarvitse tuntea instituutioita ja perussopimuksia kuin omia taskujaan, kuten toinen tämän päivän blogisitaattini kirjoittaja, SYL:n hallituksessa vaikuttava tuhatkuntalainen Konstantin Kouzmitchev kirjoittaa.

On aika visioida ja on aika keskustella. Tätä varten Brysselin Kansallisseura ja Aleksin Kiven Kokoomus jättivät perjantaina puoluevaltuustolle aloitteen, jossa haastamme myös Kokoomuksen käynnistämään keskustelua ja käymään sitä keskuudessaan. 

Hyvää Eurooppa-päivän iltaa. Brysselissä sää on tänään vaihdellut auringonpaisteesta ukkoskuurojen kautta puuskaiseen tuuleen. Illan hämärtyessä yksinäinen lepakko käy tekemästä kaarroksiaan seestyvää taivasta vasten. Kyllä tämä vielä hyväksi kääntyy.