tiistai 12. kesäkuuta 2018

Verkkokaupan nuhjustelijat taipuvat Amazonin edessä

Kirjoitin 90-luvulla juttuja verkkokaupasta ja sen tulevaisuudesta muun muassa tuolloin ilmestyneeseen Internet-maailma -lehteen ja vähän muuallekin. Tuolloin mieltä askarrutti verkkokaupan hidas leviäminen Suomeen ja suomalaisten kaupan alan toimijoitten heikkous verkkokaupassa.

20 vuotta myöhemmin suomalaiskaupan verkkonuhjustelu jatkuu. Nyt vain pelätään Amazonin Suomeen tuloa. Teknologian ja innovaatioiden onnelassa kauppasektori uinuu. 

Verkkokaupan teoria on kaukana rakettitieteestä. Kun tuotetta ei saa heti mukaansa eikä sitä voi hypistellä tai sovittaa ennen ostamista, on oltava muita houkutuksia. Se, että voi tehdä kaupat sohvalla maaten eli ostamisen helppous on yksi kolmesta tekijästä. Toiset kaksi ovat hinta ja valikoima.

Ei pitäisi olla liikaa vaadittu, että verkosta saa niitäkin värejä ja kokoja esimerkiksi vaatteista, joita kivijalkakaupan varastoon ei mahdu tai pienen kysynnän vuoksi ei kannata sinne tilata. Verkkokaupalla, jonka toimitusten pitäisi kulkea suoraan tuottajalta tai tukkurilta, varasto on virtuaalinen ja siten sen ainakin pitäisi olla menestystekijä! En edelleenkään ymmärrä miksi varsinkaan kaupan suuret keskusliikkeet eivät hyödynnä tätä mahdollisuutta. Robotit vaan keräämään tuotteita.

Ja sitten se hinta: Kauppa, joka toimii ilman myymälää ja varastoa säästää vääjäämättä ja tämän säästön tulee näkyä kuluttajalle. Semminkin jos se kuitenkin erikseen laskuttaa tuotteen pakkauksesta ja kuljetuksesta. Miksi maksaisin suomalaisen kirjakaupan kirjasta verkossa saman kuin kivijalassa vain siksi, että saan odottaa se saapumista päiväkausia. Verkkokauppa on rakenteeltaan tehty alentamaan kustannuksia. 

Nyt sitten luen Hesarista, että tuote- ja palvelukaupan yhdistyksen toimitusjohtaja varoittaa yrityksiä lähtemästä mukaan kilpailuun valikoimasta tai hinnasta, koska niissä Amazonia on miltei mahdotonta voittaa. Tällä asenteellahan Suomessa on menty kaksi vuosikymmentä: Kaupat ovat tehneet kalliita verkkosivuja, laittaneet niille siivun tuotevalikoimistaan normihinnoilla ja sitten ihmetelleet kuinka kauppa ei käy kun lisäksi tuotteiden kallista toimitusta saa odotella maailman tappiin.

En ryhdy erikseen ylistämään isoa ulkomaisia verkkokauppoja, vaan totean vain ainaisen hämmästykseni siitä kuinka esimerkiksi pieni saksalainen levy-yhtiö ACT toimittaa tilaukset pienemmillä kustannuksilla ja nopeammin Suomeen kuin valtaosa suomalaisista verkkokaupoista.

Ei ihme, että ulkomaisten verkkokauppojen osuus suomalaisten verkkokauppaostoksista on suurempi Suomessa kuin muissa pohjoismaissa. Suomalaiset myös käyttävät selkeästi vähemmän rahaa verkkokaupoissa kuin muut pohjoismaiset kuluttajat.

Kolme tärkeintä verkkokaupan etua ovat suomalaisten mielestä edullisuus, valikoima ja mahdollisuus tehdä ostoksia silloin kun se sopii itselle. Kaupan yhdistyksen mielestä kahdesta ei siis tarvitse välittää ja yksi on yhteinen jokaiselle. Siitä ei siis kuaan saa etua! Näiden lisäksi nopea toimitus on tärkeä puolelle asiakkaista. Siinä, kuten todettua, suomalaiset ovat muita huonompia.  

Tuntuu siltä, että ainoa asia mikä kahdessa vuosikymmenessä on suomalaisessa verkkokauppaympäristössä muuttunut on, että Luottokunta ei ole enää varoittamassa verkko-ostoksiin liittyvistä maksuriskeistä. Tämäkin taas johtunee lähinnä siitä, että Luottokunta myi muutama vuosi sitten liiketoimintansa Nets Holdingille.

Niin kauan kuin tämä nuhjustelu jatkuu, ennustan Amazonille menestystä Suomessa. Eritoten kaupan keskusliikkeet syyttäkööt itseään siitä, että saavat mitä tilaavat.   

maanantai 12. helmikuuta 2018

Populistit halaavat nyt eläimiä


Oletteko nähneet kuvan Silvio Berlusconista syöttämässä tuttipullosta karitsaa? Hellyttävää eikö totta. Ja onhan se karitsakin ihan söpö. Silvio on ilmoittautunut myös ryhtyneensä kasvissyöjäksi.

Ranskan populistioikeiston kuningatar Marine Le Pen kampanjoi ennen presidentinvaaleja eläinten oikeuksien puolesta ja kuvauttaa mieluusti itseään kissojen ja muitten pehmoisten karvaturrien keralla. Kuvaavaa on muuten se, että todellinen välirikko isän kanssa johtui siitä, että tämän dobermanni tappoi yhden tyttären kissoista, minkä jälkeen marine Le Pen muutti pois kotikartanostaan. Marine Le Penin eläinrakkaus voi olla valikoivaa silloin kun puhutaan maataloudesta ja metsästyksestä, mutta asia on korkealla hänen puheissaan ja syytä ottaa vakavasti.

Hollannin ääripopulisti Geert Wilders esitti puolueensa vaalimanifestissa eläinpoliiseja valvomaan eläinten oikeuksia. Uuden hallituksen ohjelmassa toive toteutetaan ja ensimmäisiä eläinpoliiseja koulutetaan. Eläinten oikeudet ovat olleet vapauspuolueen listalla jo pitempään - kyynikot sanovat, että halal-teurastusten kieltämisen vuoksi, mutta ehkei pelkästään siksi. Agenda on laajempi.

Euroopan parlamentissa nähtiin jokunen viikko sitten turkistarhauksen vastainen näyttely. Sen järjestäjänä ei suinkaan ollut Vihreä meppi, vaan konservatiiviryhmä ECR:n edustaja. Näin muuttuu maailma.

Populistipoliitikkojen agendaa on syytä tarkkailla, sillä heillä on yleensä taito tarttua politiikan arkisen asialistan ulkopuolella oleviin aiheisiin, jotka huolestuttavat merkittävää osaa kansasta. Aivan - no shit Sherlock - eivät he muuten populisteja olisi. Ja vaikka Berlusconin Forza Italia ei varsinainen populistipuolue olekaan, on Berlusconi yksi taitavimpia populistisesti toimivia eurooppalaisia poliitikkoja.

Söpön eläimen kanssa poseeraava poliitikko pehmentää julkikuvaansa, mutta nyt hän tuo myös esiin vakavia politiikan sisältöjä, jotka uppoavat yhä laajempaan äänestäjäkuntaan. Eläinten oikeudet eivät ole enää vihreässä marginaalissa, johon ne olisi helppo unohtaa. Parlamentissa käsitellään aloitetta eläinkuljetuksia tutkivan valiokunnan perustamiseksi, jonka aloitteen on allekirjoittanut pitkälti yli 200 meppiä kaikista ryhmistä. 

Eläinkokeet, eläinkuljetukset ja tuotantoeläinten olosuhteet ovat asioita, joista laajasti voi olla yhtä mieltä. Samalla populistit tulevat uudelle tontille ja hakevat kosketuspintaa vihreiden kannattajakunnan kanssa. Väitän, että kannatus kasvaa eritoten koulutettujen keski-ikäisten naisten keskuudessa. Jos näin käy, niin populisteista ei voi puhua enää junttiukkojen puolueina. 

Samalla muutos kertoo siitäkin, että populistien on myös pakko uudistaa agendaansa kun maahanmuuttoaallon tasaannuttua ei maahanmuutosta ole enää entisenlaiseksi polttoaineeksi. Joustava opportunismi on metodi, jonka myötä voi omaksua aiheen kuin aiheen, niin kauan kun se takaa nettovoiton kannattajamäärissä. 

Populistit ovat myös erinomaisen hyviä vaihtamaan parhaita käytäntöjä keskenään ja oppimaan toinen toistensa menestyksestä, joten en ihmettelisi, jos Perussuomalaisetkin nostaisivat pian eläinten oikeudet omalle asialistalleen.

Muittenkin puolueitten on oltava kehityksestä tarkkana. Tulevia vaalikampanjoita ei kannata käydä turkki päällä.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Presidenttiys on sankaritarina

Kaikilla Kekkosen jälkeen valituilla presidenteillämme on ollut vahva politiikan- ja elämäntarina, jonka keskeinen sisältö on ollut tuttu myös kaikille äänestäjille. Presidentit, heidän tärkeimmät elämänvaiheensa ja perheensä ovat olleet meille tuttuja jo ennen kuin heidät valittiin presidenteiksi. Jokaisen voittajan tarinassa on jotain sankarillista. Hyvien kakkostenkin tarinat ovat ainakin jossain määrin tuttuja. 

Ahtisaari teki sankaritekonsa Namibian itsenäisyyden rakentajana. Halosen sankarillisuus oli yksinhuoltajaäidin menestystä politiikan ja eritoten ulkopolitiikan miehisessä maailmassa. Niinistön sankarillisuus oli vakavan poliitikon tarina, joka elämän traagisuudessa kieltäytyi vallasta, näytteli puolivallatonta, mutta palasi vakavaksi ja sillä matkallaan löysi myös uuden onnen.

Haaviston tarinassa on vähemmistön sankarillisuutta, niin oli myös Rehnin tarinassa aikanaan, mutta kummankaan tarina ei enää kasvanut toiseen yritykseen.

Mutta mikä oli Vanhasen, Haatasen tai muitten vaaleissa murusille jääneen tarina? Harmaata asiaosaamista vailla persoonallisuutta, perhettä ja kehyskertomusta. Torvaldsin sukat tai poliittinen kääntymys eivät vielä riittäneet kertomukseksi, vaikka orastavia aineksia antoivat. 

Oireellista, että vain kaksi puolisoa uskaltautui julkisuuteen. Tiedämmekö kärkikaksikon takana tulleista ehdokkaista edes muitten kuin Väyrysen puolison nimen? Tee siinä tarinaa sitten.

Vaikka presidentillä ei ole juurikaan valtaa, niin äänestäjät odottavat kertomusta, joka näyttää, että henkilö on asemansa ansainnut. Ei se tarina ihmeitä tarvitse, kaikkien meidän elämässä on ollut ala- ja ylämäkiä sekä käänteitä, jotka antavat aineksensa. 

Parhaat tarinat kertovat itsensä, mutta jos niin ei käy, niin sitten pitää hakea ammattiapua. 

Me ollaan sankareita kaikki.

maanantai 27. marraskuuta 2017

MustNotRead


Olen nyt viikon ajan lukenut tuoreinta mediaamme MustReadia ja pettynyt lukemaani. Nimi ei ole enne.
Lukemisto ei ole antanut mitään uutta ajateltavaa. Ei mitään sellaista tietoa mitä en olisi saanut muualta. Ei mielipidettä, jota en olisi arvannut. Sen sijaan olen saanut helppoa journalismia ja huonoja haastetteluja.
Olen tehnyt aiemman toimittajaurani aikana arviolta tuhansia haastatteluja: Suurimmat isoja henkilökuvia, pienimmät yhden, kahden kysymyksen kommentteja. Aika paljon olen haastattelun psykologiaa ja tekniikkaa pohtinut ja jotain siitä myös kursseilla oppinut. MustRead vei takaisin 80-luvulle, jolloin eräs tuolloin jo varttunut toimittaja opasti nuorta: "purat vain kysymykset nauhalta ja kun mitta on täynnä, niin panet pisteen." 
Haastattelut, jotka ovat yhtä pötköä puhujan sitaattia, näyttävät kuin järjestölehden kesätoimittaja olisi ne nauhalta purkanut puheenjohtajan puheesta. Mitään muuttamatta, mitään kommentoimatta, mitään taustoittamatta. 
Tämä on vain vähän vähemmän ärsyttävä kuin lehden käyttämä toinen tyyli: Kysymys ja vastaus. Moni aloitteleva toimittaja on sitäkin kokeillut. Vihje: Toimii radiossa ja televisiossa paremmin kuin kirjoitettuna.
MustRead tarjoaa parhaimmillaan mielipiteitä lehden kirjoittajilta. Nämä kirjoittajat ovat yleensä osanneet mielipiteitään muutoinkin esitellä, joten näkemykset eivät ole juuri yllättäneet. Kokonaisen verkkolehden kivijalaksi niistä ei ole, eikä varsinkaan jos niistä pitää maksaa. Jatkuvien mielipiteitten vuolaalla virralla on sekin ominaisuus, että kirkas vesi samentuu helposti huonosti sulaneesta ajatusten raaka-aineesta.
Natiivimainonnastakaan en perusta. Sehän eroaa perinteisestä mainonnasta siten, että copywrittereiden nasakat sanat, ammattikuvaajien hienot kuvat ja graafisten suunnittelijoiden luomukset on korvattu voita leipänsä päälle hankkivien senttareiden teksteillä, joista on poistettu hyvän lehtijutun särmät ja moniulotteisuus. Sitä lukee mielellään kuin kunnanjohtajan tervehdystä rotareiden joululehdessä.
En ennusta enkä toivo yhtään mitään lehden tulevaisuuden suhteen. Se ei ole tärkeää.
Varmuuden vuoksi siirrän 14 vuorokauden kokeilujakson katkaisemisesta muistuttavan kalenterimerkinnän pari päivää aikaisemmaksi. Samalla muistutan itselleni, että voin palata takaisin, jos aihetta ilmenee. 
Siihen asti olen aina sarkastisen ja arvostelukykyisen ystäväni kanssa samalla linjalla: MustNotRead.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Pyhiä lehmiä potkimassa



Demokraatin päätoimittaja Mikko Salmi kysyi 6.10. kolumnissaan onko SDP:n mielestä kaikki työ yhtä arvokasta ja onko puolue vain julkisen työn puolue? Se on oiva kysymys. Samalla voi kysyä muiltakin puolueilta mikä niille on arvokasta. Politiikan pyhiä lehmiä on ajoittain hyvä potkia vähän sivummalle.

Oikeiston ja vasemmiston välinen työnjako on karrikoidusti ollut se, että kun oikeisto on halunnut keventää verotusta ja pienentää julkisia menoja, niin vasemmisto on lisännyt julkisia palveluita ja ajanut parannuksia sosiaaliturvaan. Takavuosina, tasaisen talouskasvun ja vakaan työelämän maailmassa molemmille riitti, että käteen jäävät tulot kasvoivat. Mentiin rajalla, jossa verotuksen hidasta kiristymistä ei juuri huomannut ja palveluverkosta oli varaa kehittää yhä kattavampi.

Mitä enemmän Suomen talous avautui, sitä raskaammin huomattiin verotaakan alkaneen painaa harteita. Samalla työelämän muutokset kuten digitalisaatio yhtaikaa tapahtuneen talouskasvun hiipumisen kanssa mursivat tasapainoisen kehityslinjan. Tarvittiin tiukempaa menokuria, julkisen sektorin toiminnan tehostamista ja uusia toimintatapoja. Oikeistossa välineeksi nähtiin muun muassa yksityistäminen ja ryhdyttiin miettimään mihin palvelut kannattaa kohdentaa. Veronkevennykset, valinnanvapaus ja keveämpi sääntely nähtiin myös talouskasvun moottoriksi.

Vasemmistossakin talouskasvun arvo on tunnustettu, mutta toisin kuin oikeistossa, sen moottorina pidetään julkisia investointeja tai vähän laajemmin: julkisella rahalla tehtyä elvytystä. Rakenteellisten uudistusten tuomaan dynamiikkaan on vasemmistossa ollut vaikea uskoa myös siksi, että välittömät menetykset ovat usein kohdistuneet ydinkannattajiin: julkisen sektorin virkamiehiin. Reaktio tähän on ollut se, että kaikki yksityistäminen ja julkisen työn tehostaminen on katsottu palvelujen heikentämiseksi, julkisen sektorin alasajoksi ja yönmustaksi uusliberalismiksi.

Yksisilmäisyys on ruokkinut paitsi itseään myös vastapuolen yksisilmäistä peilikuvaa. Jos vasemmisto iskee uusliberalismilla, niin kentän oikealta laidalta lyödään vastapalloon byroslavialla ja holhousvaltiolla: kyllä virkamies (sd./vas.) sinunkin elämäsi paremmin tietää.

Poliittisen kentän muut toimijat eivät juuri tuo ratkaisua asiaan - päinvastoin. Keskusta kannattaa kulloinkin ja kussakin paikassa niitä ratkaisuja, jotka maksimoivat sen kannattajien saamat hyödyt. Puolueen eduskuntaryhmä käy kierroksilla lähinnä silloin kun puhutaan metsäverotuksesta, maatalouden verotuksesta ja tukijärjestelmästä sekä elintarvikkeiden arvonlisäverosta. Paikallisesti hyväksytään yksityistäminen, mutta valtakunnallisesti niuhotetaan valinnanvapauden lisäämisestä.

Peruspopulisteilla taas on yhteiskunnan kehittämistä ohjaavan ideologian paikalla opportunistinen tyhjiö, jossa voi kannattaa veronalennuksia ja menonlisäyksiä, tai puolustaa ja vastustaa julkisia virkoja ja palveluita yhtä aikaa! Köyhän miehen hannukarpoille konnia ovat yhtälailla pienyrittäjää kiusaava veroviskaali, kuin mökin mummolta rahapulan vuoksi kotihoidon katkaisevat sosiaalitäti. Yhteyttä näiden välillä on turha etsiä.

Vihreät eivät ole juuri vähempää populistisia. Jos markkinavoimat nähdään julkisessa keskustelussa pahoiksi, niin sitten toimitaan niitä vastaan, seurauksia katsomatta. Aikanaan Shelliä ja Nestleä vastaan kampanjoineiden kansalaisaktivistien puolue on antikapitalismiromantiikan tulenkantaja.