Ohjeita tulevaisuuden tekijälle

Itseohjautuvat kulkuneuvot eivät ole uusi keksintö.

Hyvät ystävät, tällä kertaa kerron teille miten rakennetaan kolumni, mielipidekirjoitus tai politiikan kesäpäiville soveltuva puheenvuoro aiheesta "tulevaisuus".

Aivan aluksi otetaan vanhojen kliseiden purnukasta kolme ensimmäiseksi käteen osuvaa, heitetään ne ilmaan ja asetetaan vapaaseen järjestykseen sopivilla sidesanoilla kiinnitettynä. Kliseet ovat hyviä, koska niissä piilee totuus. Vanhempi väki myös ottaa ne todesta ja nuorempi hipsterijoukko näkee niiden käytössä vekkulia ironiaa. 

"Vain muutos on pysyvää", "Mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen", "Huominen on tänään".

Sen jälkeen avataan jääkaappi ja katsotaan mitä tuoreita hypetyksiä sieltä löytyy. Näistä valmistuu varsinainen pääruoka. Runko, jonka varassa koko juttu lepää. Kannattaa valita pari-kolme, jotka antavat erilaisia makuja - suolaista ja makeaa on usein toimiva yhdistelmä.

3-D tulostimessa on vielä vähän päiväystä jäljellä, mutta on kyllä jo vähän mynnähtämään päin. Big Datasta ei oikein osaa sanoa, se voi kyllä säilyäkin. Sen sijaan Dronet  ja robottiautot ovat juuri tuoreita ja rapeita. Vihanneslokerossa on vielä ilmastonmuutos ja kiertotalous. Terveellisiä ja siksi vähän tylsiä, mutta antavat juuri sitä toistakin makua.

Katsotaan mausteeksi vähän vanhaa politiikkaa: näköalattomuutta , urautumista ja saavutettujen etujen puolustamista. Näillä saadaan sopivasti kontrastia ja ryhtiä. Tuoreet termit, sellaiset kuten uberifikaatio kannattaa lisätä aika pian alkuvaiheessa.

Mitähän kannen alla on nyt muhinut.

Uberifikaatio siis mullistaa ajatukset paitsi palveluista ja työstä, niin myös omistamisesta. Uberifikaation myötä yksityisautoista tulee tuotantovälineitä ja kansalaiset voivat myydä ja ostaa entistä helpommin palveluita toisilleen ja toisiltaan. 

Robottiautojen myötä otetaan seuraava loikka, kun ajajaakaan ei enää tarvita. Autojen käyttöaste voi silloin olla huikeasti nykyistä korkeampi, mikä tarkoittaa, että autoja ei tarvita kuin murto-osa nykyisestä. Resursseja säästyy ja tätä kautta kiertotalous tekee tuloaan tekniikan kehityksen kautta.

Hyvältä vaikuttaa. Entä mausteet?

Suljetut elinkeinot, kuten vaikkapa taksit, puolustavat omaa etuaan. Koska tulevaisuudella ei ole vielä äänestäjiä, niin puolueet kilpailevat mieluummin menneisyyden äänestäjistä. Ne puhuvat lämpimästi tulevasta, mutta käytännön politiikassa hidastavat muutoksia. Varovaisuus on politiikan luonteessa.

Jokaisen poliittisen mielipiteen loppuun tarvittavaa ilmavaa kuohkeutta saa aina reippaasta vaatimuksesta, jota voi terästää pienellä tilkalla kansainvälistä vertailua. Suomessahan on perinteisesti käytetty tätä samaa ainetta vähemmän jalostetussa muodossa eli "kehityksestä jäämisen uhkaa". Sitä kannattaa kuitenkin annostella varovasti, sillä muuten koko keitos maistuu helposti kunnanvaltuustolta.

Yhdysvalloissa monet osavaltiot ovat jo säätäneet lakeja tai valmistelevat lainsäädäntöä, jolla mahdollistetaan kuljettajattomien autojen käyttö julkisilla teillä. Nevadassa tällainen laki hyväksyttiin jo neljä vuotta sitten. Hyödyt ympäristön, liikenneturvallisuuden ja eritoten ihmisten liikkumismukavuuden sekä talouden kannalta ovat niin kiistattomat, että Suomenkin pitäisi kiireesti aloittaa lainvalmistelutyö.

Näin tällä kertaa. Hyvää kesänjatkoa.

Populistit, Moskova ja vallanhimon vaarat

Mikä siinä on, että Kreikassa kommunistien ja muiden uusmarxistien Syriza  ja uusnatsien Kultainen Aamunkoitto molemmat yhtä jalkaa kehottavat kansaa äänestämään kansanäänestyksessä EI paketille, joka voisi tuoda sovinnon Kreikan ja sen velkojien välille, pitää Kreikan eurossa ja estää maan ajautumisen syvemmälle kaaokseen.

Tai mikähän siinä on, että tämä sama Syriza ja Ranskan oikeistopopulistinen Kansallisen Rintama ja sen johtaja Marine Le Pen löytävät Moskovasta niin helposti ystäviä ja ymmärrystä?

Ja mikähän vielä siinäkin on, että kasvua ja työpaikkoja luovan USA:n ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen TTIP:n innokkaimmat vastustajat löytyvät kansallismielisestä populistisesta oikeistosta ja Kansainvälistä laulavasta laitavasemmistosta, jotka molemmat sanovat puolustavansa juuri työntekijöitä?

***

Populististen ääriliikkeiden eetos ei ole kansalaisten hyvinvointi, työn ja talouskasvun luominen, köyhien ja vähäväkisten auttaminen tai sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen, huolimatta siitä kuinka paljon hyvänsä ne näistä asioista puhuvat. Populismin  eetoksena on valta.

Vallantavoittelun välineenä on mielipide, joka erottuu politiikan vastuullisten puolueitten massasta ja vetoaa tyytymättömiin äänestäjiin. Toissapäivänä se oli amerikkalaisen imperialismin vastustaminen, mutta voi olla sitä myös tänään. Se voi olla EU, joka tekee joskus liikaa, mutta toisinaan liian vähän. Se voi olla yletön julkinen tuhlaus, mutta yhtä hyvin liiallinen julkinen säästö. Tai se voi olla maahanmuutto olipa muuttajia sata, tuhat tai sata tuhatta.  

Vallantavoittelijoille poliittiset tavoitteet ovat välineitä. Vanhat välineet  voi uhrata silloin kun ne eivät enää toimi ja tilalle löytyy uusia parempia. Tai toisaalta,myyvää välinettä ei kannata hylätä vaikka se olisi tehnyt työnsä.

Juuri näin Tsipras ja Syriza ovat menetelleet. He ovat muokanneet oman viestintävalheensa Kreikan lainoittajien esittämästä paketista, niin että se sopii puolueen ideologiaan sopivaksi.  Jos he olisivat pysyneet totuudessa sanoen, että eläkkeitä ei nyt leikattu ja sosiaaliset näkökohdat on huomioitu aiempaa paremmin, he olisivat joutuneet tunnustamaan, että velkojat eivät olekaan pahoja Kreikan kansan kyykyttäjiä. 

Mutta kunnon populisti pitää aina keppihevosestaan kiinni. Hän tietää, että tyytyväistä kansaa ei yllytetä vallankumoukseen.

***

Tyytymättömyyden huipentuma on kaaos. Juuri kaaos on tuottanut populisteille maailmanhistorian suurimmat voitot. Nämä kaaoksesta siinneet voitot ovat puolestaan tuottaneet suurimmat tappiot kansoille.

Kaaos palvelee niitä, jotka eivät kunnioita sääntöjä. Niitä, jotka ovat kiinnostuneimpia vain omasta vallastaan.

Maailmanpolitiikassa kaaos palvelee niitä, joille kansainvälinen politiikka on nollasummapeliä. Eli, jos oma valta pönkittyy sillä, että muita heikennetään, niin heikennetään sitten muita.

Tästä näkökulmasta ei ole mikään sattuma, että vasemmisto- ja oikeistopopulisteille löytyy ystäviä, ymmärrystä ja rahaa Moskovasta.

Valitettavasti nämä populistien uudet ystävät eivät näe tai halua nähdä sitä, että poliittiset ja taloudelliset vaikeudet heidän omassa naapurustossaan toimivat heidän omia kansalaisiaan vastaan. Se talouskasvu, jota EU:n ja muiden Venäjän lähialueiden vakaus tuottaisi, heijastuisi väistämättä positiivisesti myös venäläisille ja heidän yrityksilleen.

Toisaalta, jos valta on tavoite, niin kansalaisten hyvinvointi on vain väline. Sitä vaaditaan vain silloin kun se sopii agendaan.

Ehkä populisteilla ja heidän ystävillään on sittenkin jotain syvällisesti yhteistä.