Nukkuvan äänestäjän tunnustus

Ensimmäistä kertaa elämässäni luulen, että minä saatan tietää jotain siitä miltä nukkuvasta äänestäjästä tuntuu. Siis, ei paljon miltään. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

Itse asiassa ei olisi kiinnostanut edes niin paljoa, että olisin miettinyt koko asiaa tarkemmin. En ennen kuin hyvä kollegani Taina tarjosi hississä kuvauksen asiantilaan, josta täsmälleen tunnistin itseni.

Täytynee selittää.

Työpaikallamme Euroopan parlamentissa on meneillään henkilöstövaalit. Ehdokkaita näkyy olevan viljalti ja ehdokaslistoja useita. Ainakaan päällisin puolin nämä listat eivät näytä viittaavaan mihinkään sellaiseen puoluepoliittiseen koodistoon, joka olisi itselleni tuttua. Näyttää jopa siltä, että omassa poliittisessa ryhmässämme työskenteleviä kollegoita olisi ehdolla eri listoilla.

Listojen otsikot ja kirjainlyhenteet eivät sano mitään. Ne kaikki ovat yhtä yhdentekeviä. Saapuneista sähköposteista päätelleen osa henkilöstön edustajista riitelee toisen osan kanssa. Eri listojen tavoitteista ei juurikaan ole tietoa. Tai sitten siihen ei viitsi perehtyä. On ollut toistaiseksi muutakin tekemistä.

Mietin miksi äänestäisin keskenään riitelevää joukkoa, johon minulla ei ole muuta kosketuspintaa, kuin joku harva etäisesti tuttu kollega jollain listalla. Entä jos äänestänkin vahingossa jotakuta, jonka kanssa olisin ankarasti eri mieltä tai jotakin sellaista, josta olisi jopa vahinkoa?

On siis turvallisempaa olla äänestämättä. Sitä paitsi se on vaivattomampaa. Joku muu äänestää kuitenkin.

Olen tunnistanut olevani ignorantti. Nyt pelkään, että tätä olotilaa ei kestä kauaa.

Jos poliittisesta tulee henkilökohtaista

”Henkilökohtainen on poliittista”, on joillakin ollut tapana julistaa. Pinnallisesti ajateltuani, olen ollut samaa mieltä. Ainakin silloin kun jätän eettisesti kyseenalaisesti toimivan, mm. lapsityövoimaa kaakaoplantaaseillaan välillisesti hyödyntävän, Nestlen tuotteet hyllyyn.

Muutamissa muissakin asioissa ajattelen näin. Vaikka pikemminkin kyse on siitä, että politiikasta on tullut henkilökohtaista kun se ohjaa ostopäätöksiäni.

Mutta entä sitten kun henkilökohtaisesta tulee poliittista sillä tavoin, että politiikan logiikka johdetaan induktiivisesti omista henkilökohtaisista kokemuksista?

Tämä tuli mieleen tällä viikolla, kun Euroopan parlamentissa on käsitelty tupakkadirektiiviä. Useat poliitikot ikään, kotimaahan, sukupuoleen ja puoluekantaan katsomatta ovat eri tilanteissa avautuneet kertomaan omista tupakointikokemuksistaan.

Useimmille nuo kertomukset ovat olleet vain tapa värittää poliittista puhetta henkilökohtaisella tarinalla. Jaettu henkilökohtainen kokemus synnyttää kosketuspintaa kuulijoiden kanssa ja luo luottamusta. Hyvä niin.

Mutta kertomukset herättivät kysymyksen siitä kuinka varsinkin arkisessa keskustelussa ihmiset perustelevat näkemyksiään omilla kokemuksillaan.

”Vastustan yleistä ruotsin kielen opetusta, koska en itsekään sitä oppinut ja koska siitä ei olisi ollut minulle mitään hyötyä.” Tai ”yksityisautoilun pitäisi olla paljon kalliimpaa, koska ei täällä kaupungissa, missä minä asun, autoa tarvitse kuitenkaan.”

Yhden henkilön kokemuksella on maailmassa ylipäätään kovin harvoin painavaa todistearvoa. Varsinkaan silloin sitä ei pitäisi olla, kun tehdään laajoja poliittisia päätöksiä asioista, joiden vaikutukset ovat yleisiä.

Viileä ja kuuma politiikka

Jos politiikkaa rakennettaisiin henkilökohtaisesta kokemuksesta, niin vaarana olisi, että henkilökohtaisesta ei tule poliittista vaan, että politiikka astuu henkilökohtaisen sfääriin. Politiikasta tulee oikeiden toimintamuotojen edustamista (ravinto, nautintoaineet, kulutus, elämäntapa, yms.), joiden henkilökohtaisena advokaattina poliitikko toimii.

Seurauksena on vaara, että politiikan keskustelu henkilökohtaistuu ja sen myötä väistämättä tulehtuu. Politiikasta tulee kuumaa – päätöksistä epärationaalisia.

Useimmiten ei ole pahaksi se, että poliittinen keskustelu pysyy viileänä. Ehkä hieman ulkokohtaisenakin, jollaisena se näyttäytyy kun politiikasta ottaa askeleen etäämmäs ja pohtii ratkaisuja yleiseltä kannalta. Viileä politiikka tuottaa rationaalisemmat ratkaisut.

Henkilökohtaisen ja poliittisen sekoittaminen on aivan käypä toimintaperiaate edelleenkin valintamyymälässä – toimiessamme avoimilla markkinoilla ostopäätöksiä tehden. Poliittisessa toimintaympäristössä en olisi niinkään varma.