Keskustan vanha isäntä astui tuvan puolelle

Paavo Väyrysestä tuli presidentinvaaleissa veikeä, itseironinen retrohahmo, joka viihdytti varmasti Itsevaltiaiden valossa politiikkaan kasvaneita ja pohdintansa siihen lopettaneita.

Meille muille Väyrynen on kaikkea muuta kuin humoristinen hahmo. Vladimirov-jupakka kruunasi aikanaan täämän loputtomien iltalypsyjen, takinkääntöjen, inttämisen ja oikeassa olemisen ikonin.

Aika moni keskustalainen muisti tämän, kun puolue ankarasti kiemurrellen joutui hyväksymään Väyrysen presidenttiehdokkaakseen. Puolue kuitenkin kokosi rivinsä oman ehdokkaan taakse - puolueuskollisuudesta tuli välttämättömyys ja välttämättömyydestä hyve. Keskusta on aina ollut hyvä tällaisessa, kolhiintuneenakin.

Monet Mari Kiviniemen kannattajatkin äänestivät varmasti Väyrystä siinä toivossa, että nyt saataisiin puolue nousuun ja puheenjohtajalle jatkoaika. Paradoksi on, että puoluejohtoa olisi auttanut Väyrysen hyvää äänisaalista enemmän vain tämän täydellinen romahdus. Nyt tuli citykepulle ja EU-myönteisyydelle turpiin vanhan isännän kädestä.

Mutta seuraako jatkoa? Oma veikkaukseni on, että ei. Vanha isäntä astui nyt näyttävästi tuvan puolelle, mutta siirretään taas ennen pitkää peräkammariin kitisemään ja kasvamaan korkoa vaikkapa seuraaviin presidentinvaaleihin.  

Keskusta on lopulta valinnoissaan yltiöpragmaattinen eikä ota riskiä, jonka Väyrysen valinta toisi hallitusmahdollisuuksille, puolueen julkikuvalle ja yleiselle yhteistyölle. Vanhan isännän kiikkustuolin kitinä kuuluu kuitenkin siten, että Keskusta nostaa puheenjohtajakseen jonkun, joka pystyy kiikkumaan samalla poljennolla, mutta on yhteistyötaidoiltaan päivitetty tämän vuosituhannen vaatimustasolle.

Riikka Manner on lähtökuopissa, ehkäpä Paula Lehtomäellekin voi nousta uutta kysyntää. Veikkaan, että puoluesatraapit kokoavat jo lähetystöjä eri ehdokkaiden tueksi. Kiintoisaa keskustakevättä pukkaa kaikille muille paitsi puolueen puheenjohtajalle. Marin puolesta voisi olla jopa vähän pahoillaan.   

Puolueet muuttumisleikissä

Presidentinvaalit tuskin muuttavat suuremmin ihmisten mielipiteitä puolueista. Sitä enemmän ne voivat muuttaa puolueiden mielipiteitä itsestään. Ensimmäisen kierroksen perusteella voi ennustaa, että suurimpia muuttujia ovat keskusta ja demarit.

Paavo Väyrysen tulos tarkoittaa johtopäätöstä siitä, että cityliberalismin aika keskustassa on ohi. Ensi kesän puoluekokoukseen haetaan Mari Kiviniemen haastajaa. Lähtökuopissa ovat ainakin Paavo Väyrysen entinen avustaja Riikka Manner ja hänen meppikollegansa Hannu Takkula. Valistuneet puolueen tuntijat arvioivat, että myös puoluesihteeri Timo Laaninen joutuu jättämään paikkansa.

Tuloksena on EU-kriittinen keskusta, joka ankkuroituu yhä tiukemmin maaseudulle ja hakee takaisin Perussuomalaisille menettämäänsä kannatusta.

Demareiden osalta lipposlaisuuden aika on lopullisesti ohi. Se merkitsee alati kasvavaa haparointia EU-politiikassa. Yhdessä kannatuslaskun kanssa tämä tarkoittaa myös kasvavia vaikeuksia hallituksessa eli populistisia kotiinpäinvetoja. Yhtään ei helpota se, että Paavo Arhinmäki kohensi kampanjallaan Vasemmistoliiton itsetuntoa. Demarivene vuotaa nyt molemmilta laidoiltaan.

Myös Vihreiden itsetunto on noussut aivan uusiin sfääreihin Pekka Haaviston menestyksen myötä. Sekään ei helpota hallitusyhteistyötä.

Vain Kokoomus jatkaa vaalien jälkeen kutakuinkin ennallaan. Pientä hypetystä seurannee presidentinvaaleista, mutta arkinen politiikka karistaa sen kyllä nopeasti. Hyvä puoli kampanjassa ja vaaliasetelmassa on, että Kokoomus on asemoitunut yhä tiukemmin puoluekentän liberaaliin, maltilliseen keskustaan. Siihen on hyvä löytää tiensä demareiden ja keskustan markkinamyönteisestä, liberaalista kaupunkilaisjoukosta.