SDP hukannut 150 000 äänestäjää 12 vuodessa

Eilisten eduskuntavaalien kannatusprosenttien ja paikkamäärien takaa kannattaa vähän vilkaista myös puolueiden äänimäärien pitkän aikavälin kehitystä, sillä 12 vuoden pitkässä linjassa paljastuu jotain odotettua ja jotain, joka on voinut jäädä huomaamatta.

Vertasin eilisiä lukuja nopeasti vuoden 2003 vaalien tuloksiin ja niiden perusteella seuraavat huomiot.

Odotettua on tietysti Perussuomalaisten huikea nousu ja näppituntuma, että siitä ehkä jopa  kolmasosa menee uusien äänestäjien piikkiin.

Toinen odotettu asia on demareiden alamäki. Puolue on kadottanut 150 000 ääntä, mikä on huikea määrä. Jos kadonneet demariäänestäjät olisivat siirtyneet perussuomalaisille, niin se selittäisi kolmanneksen puolueen noususta.

Kolmas selvyys on Vasemmistoliiton jo kolmatta vuosikymmentä jatkuva tasainen alamäki, jota ei mikään näytä katkaisevan. Andersson, Siimes ja Arhinmäki ovat kaikki puheenjohtajina olleet näkyviä ja saaneet sympatiaa puolueensa ulkopuolelta, mutta eivät ole onnistuneet pysäyttämään laskevaa kannatuskehitystä.

Sitten yllätykset. Eilisten vaalien suurin voittaja, Suomen Keskusta on voitostaan huolimatta noin 64 000 ääntä pienempi kuin vuonna 2003. Vaalien häviäjä, Kansallinen Kokoomus, huolimatta siitä, että menetti viime vaaleista liki 60 000 ääntä, on edelleen 22 000 ääntä suurempi kuin vuonna 2003. Tosin jos vertailuvuodeksi olisi otettu 1999, niin kokoomuksen osalta voisi puhua noin 23 000 äänen menetyksestä!

Jaetulla kolmannella yllätyssijalla ovat pienpuolueet: RKP:n äänimäärä on kasvanut vaikka ruotsinkielisten osuus väestöstä on laskenut. Puolue on selvästi löytänyt uusia äänestäjiä kielialueen ulkopuolelta. ja viimeisenä, ehkä pienimpänä yllätyksenä: Kristillisdemokraatit ovat menettäneet lähes kolmanneksen äänestäjistään 12 vuodessa!

Häviäjät ja voittajat vuoden 2003 äänimääriin verrattuna absoluuttisen äänimäärän mukaan:

Perussuomalaiset  + 480 000 ääntä

Vihreä Liitto + 29 000 ääntä

Kokoomus + 22 000 ääntä

RKP + 16 000 ääntä

KD  - 43 000 ääntä

Keskusta  - 64 000 ääntä

Vasemmistoliitto  - 66 000 ääntä

SDP  - 150 000 ääntä

Tänä vuonna annettiin yhteensä noin 160 000 ääntä enemmän kuin vuonna 2003.

Keskusta ei anna äänestäjälleen kuluttajansuojaa

Politiikka ei ole tuote eikä äänestäminen ole ostamista. Siksi puhe politiikan kuluttajansuojasta ei ole koskaan yksioikoista.

Vaalilupauksen toteutus voi kariutua muuttuvaan suhdanteeseen tai hallituskumppaniin, siksi pieniä lupauksia tärkeämpää on suuri linja.

Politiikassa on oikeastaan vain kaksi peruskysymystä. Ensimmäisenä on se mitä haluat ja toisena miten sen aiot saavuttaa. Nämä kaksi kysymystä ovat politiikan kuluttajansuojan ytimessä.

Tarkoitus ei pyhitä keinoja, joten ei ole sama mitä keinoja tarjotaan. Ja toisaalta väärin valitut keinot johtavat ei-toivottuun lopputulokseen. Tunnetuin esimerkki tästä on kommunistipuolueiden toiminta. Kaikkialla maailmassa kommunistiset puolueet ovat julistaneet tasa-arvon päämääräkseen ja poikkeuksetta niiden käyttämät keinot ovat johtaneen jyrkkään ja väkivaltaiseen epätasa-arvoon ja yksilön alistamiseen.

Jos tavoitteena on yhteiskunta, jossa yksilöllä on enemmän valinnanvapauksia, niin keinot eivät voi olla pakottavia. Jos taas tavoitteena on yhteiskunta, jossa kaikilla on töitä, niin pakkotyökin on keino muitten joukossa.

Kahden peruskysymyksen rinnalla sellaiset asiat kuin hallitusohjelman pituus, ministerien määrä ja työnjako ja toivotuimmat hallituskumppanit ovat alimman tason välineitä. Niistä on  kuluttajansuojan apuvälineenä juuri sen verran hyötyä kuin mitä mahdolliset hallituskumppanit omista toivottavista keinoistaan kertovat. Hallinnollisista järjestelyistä ei senkään vertaa.

Puolue, joka ei kerro sitä miten sen tavoittelema asiaintila saavutetaan, on kuin lääke, jossa ei kerrota vaikuttavaa ainetta. Opiaatit ja ibuprofeeni auttavat molemmat särkyyn, mutta tunnetusti eri seurauksilla.

Ellei keinoja kerrota, on kolme mahdollista jatkokysymystä, joilla voi selvittää tiedonpanttauksen syitä:

1) Onko puolue erimielinen siitä miten tavoitteisiin päästään?

2) Ovatko keinot niin ikäviä ettei niitä haluta kertoa? 

3) Ettekö tiedä miten asettamanne tavoite saavutetaan?

Vaalikeskusteluissa Keskustan Juha Sipilältä on useaan kertaan kysytty millä tavoin hän aikoo luoda puolueen tavoittelemat 200 000 uutta työpaikkaa. Yhtään selkeää vastausta kysymykseen ei ole saatu. Voi miettiä mistä tämä kertoo. 

Tulokseen voidaan päästä lyhyellä tai pitkällä aikavälillä, veronmaksajien taakkaa kasvattamalla tai keventämällä ja käyttämällä pakkoa tai lisäämällä ihmisten valinnanvapautta.   

Kun Sipilältä Ylen tentissä kysyttiin kantaa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamiseen tai säännöllisen työajan pidennykseen hän vastasi, että "turha lyödä kantoja etukäteen lukkoon, koska sama lopputulos voidaan saada useammallakin tavalla."

Niinpä tosiaan. Yksi tapa olisi antaa työmarkkinajärjestöjen päättää asioista, jolloin hallitus ja sen johtavat puolue vetäytyisi vastuusta kokonaan. Toinen tapa olisi suosia yrityksiä ja antaa niille lisää vapauksia päättää irtisanomisista ja työajasta. Kolmas tapa olisi esimerkiksi verotuksella kannustaa työn tekemistä. Erilaiset keinot voivat johtaa yksilön valinnanmahdollisuuksien kasvamiseen tai kaventumiseen, joten ei ole sama millä tavoin lopputulokseen tähdätään.

Näissä ja monissa muissa vastaamattomissa kysymyksissä on mitä suurimmassa määrin kyse kuluttajansuojan puutteesta.