Nimistöbrändäystä kunnille

Suomalaiset kunnat ovat nimistön perusteella vähän tylsiä paikkoja. On järviä, jokia, niemiä, vesiä ja mäkiä eikä kukaan oman maakunnan ulkopuolella osaa sanoa oliko tämä Pielajärvi tai Niemivesi nyt Keski-Pohjanmaalla vai Ylä-Savossa vai jossain aivan muualla.  

Kuntaliitokset antaisivat kunnille oivan tilaisuuden uudelleenbrändäykseen yksilöllisten ja paremmin kuvaavien nimien myötä. Liitoskuntien nimiaineksia ennakkoluulottomasti hyödyntävä uusi nimi heijastelisi kunnan sielunmaisemaa pelkän maantieteellisen maiseman sijaan.

Esimerkiksi oman kotikuntani Kerimäen liittäminen Punkaharjuun ja Savonlinnaan olisi tarjonnut mahdollisuuden muuttaa koko uuden kunnan nimeksi Kepunlinna. Esimerkki puhunee puolestaan.

Jotta vähävaraisten kuntien ei tarvitsisi tuhlata veroeurojaan kalliisiin konsultteihin, joiden ehdotuksena olisi nimiä, jotka voitaisiin sekoittaa valtion liikelaitoksiin tai ammatillisiin oppilaitoksiin kuten vaikka Vitella tai Analia, niin tarjoan tässä aivan vapaasti ja veloituksetta kuntapäättäjien käyttöön muutamia ehdotuksia tulevia liitoksia varten.    

Ylä-Karjalassa valtuustot äänestävät neljän kunnan yhdistymisestä. Lieksa, Nurmes, Juuka ja Valtimo muodostaisivat Pielisjärven kunnan. Taas tulisi yksi uusi järvi kymmenten järvien nimistöön.

Jullinuvan nimestä puolestaan heijastuisi se avoimuus, jolla Lieksassa maahanmuuttajat otetaan kantaväestön syleilyyn. Samalla se peilaisi sitä ikiaikaista tietoa, joka jo minulle 80-luvulla Joensuussa kerrottiin, että jos ei viikonloppuna missään mitään tapahtunut, niin ainakin Valtimon Rumon kylällä oli miestä puukolla tökätty. Historia kohtaisi nykyisyyden.

Tai ajatellaanpa mikä moderni ja kantaaottava nimi saadaan Leppävirran ja Varkauden yhdistelmästä!  Ei pelkästään Vesistö- tai Metsärikos, vaan suuremmalla, uljaammalla ja yleisemmällä tasolla: Ympäristörikos! Sieltä sitten ponnistaisi kunnallisvaaleihin muun muassa Vihreiden paikallisosasto Vihreä Ympäristörikos!

Etelä-Karjalassa koko maakunnan kokoinen uusi liitoskunta olisi tietysti Limapala. Tai jos Suomenniemeä ei unohdeta, niin Suolimapala. Sellaista paikkakuntaa ei kukaan unohtaisi vaikka kuinka haluaisi!  

Toisaalta voihan nuo periaatteet myös unohtaa ja ulkoistaa koko nimeämisen, jolloin siitä saisi oivan tulonlähteen veronmaksajien tuskaa helpottamaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei tarvitse edes vaihtaa opastekylttejä kun niissä muutoinkin lukee vain Kehä I länteen tai itään! Tervetuloa sitten Koff-Cityyn, Ikea-Finlandiaan tai Microsoft-Cloudiin!

Hauskaa Vappua!

 

 

EU-kliseitä - etäinen ja sekava

EU-aiheisissa lehtijutuissa ja erilaisissa keskusteluissa törmää ylitse muiden kahteen kliseeseen, jotka myös Helsingin Sanomat toisti tämän aamun pääkirjoituksessaan.

Ensimmäinen kliseistä on se, että "äänestäjät pitävät EU-parlamenttia etäisenä." Lehti kertoi myös syyn sille: "Siitä kertoo sekin, että europarlamentaarikoksi valittu käytännössä katoaa heti valintansa jälkeen kotimaan julkisuudesta."

Sitä Hesari ei kertonut, että suomalaisia kirjeenvaihtajia Brysselissä nostamassa meppejä julkisuuteen on enää puoli tusinaa, kun kymmenen vuotta sitten heitä oli tuplasti. Ei sitäkään, että politiikan toimituksia on supistettu ja politiikalle annettu palstatila on kutistunut. Ei ihme, että mepit katoavat.

Samalla voi kysyä montako tuntematonta ja kadonnutta kansanedustajaa eduskunnassa on? Jos taas meppien vertaaminen ministereihin on reilumpaa, niin silloin pitää kysyä toimittajiltakin, miksei käsi ojenna mikrofonia ja haastattelunauhuria mepin eteen silloin kun kommentille olisi sijaa?

Siihen en usko, että etäisyys olisi olennaisesti maantieteestä johtuva ongelma. Toki myönnän, että tässä suhteessa minulla voi olla vakava näköharha. Matka-aika Brysseliin Helsingistä on kaksi ja puoli tuntia. Junalla ehtii siinä ajassa Imatralle. Tietääkseni Imatralla ei päivitellä, että eduskunta on niin etäinen.

Etäisyys viitanneekin henkiseen etäisyyteen. Eduskuntatalo on suomalaisille tuttu jo rakennuksena päivittäisistä uutiskuvista, koulutunneilta ja aika moni on talossa myös käynyt. En tiedä kuinka moni tietää miltä Euroopan parlamentti näyttää, mutta useamman soisi talossa vierailevan.  

Toinen henkisen etäisyyden mitta on talon toiminnan tunteminen. Tässä tullaankin toiseen kliseeseen, joka kuuluu Hesarin sanoin: "Unionin päätöksenteko näyttää kansalaisten silmissä varmasti sekavalta."

Päätöksenteko näyttää sekavalta, jos se näytetään sekavasti. Se myös näyttää sekavalta, jos hoetaan koko ajan, että se on sekavaa.

Päätöksenteko mystifioitiin 90-luvulla

Väitän, että meitä suomalaisia vaivaa yhä liittymisvaiheessa tapahtunut EU:n päätöksenteon mystifiointi. 90-luvun tuoreella jäsenmaalla oli EU-eliitti, josta osa alleviivasi omaa asiantuntemustaan käyttämällä kansalaisille tuntematonta euroslangia ja selittämällä päätöksentekoa vaikeimmalla mahdollisella tavalla. Tosin täytyy myöntää, että Unionin rakennekin on noista ajoista selkeytynyt, muun muassa Lissabonin sopimuksen myötä.

Väitän kuitenkin aina, että perusrakenne ei ole monimutkainen: EU:n yleistä etua ajavalla komissiolla on aloiteoikeus ja kansalaisia edustava parlamentti yhdessä jäsenmaita edustavan neuvoston kanssa hyväksyy lainsäädännön. Monimutkaista siitä tulee yksityiskohdissa, mutta ei sekään ylivoimaista rakettitiedettä ole. Ongelma on useammin siinä, että media vetää mutkat suoraksi.

Parlamentin tai neuvoston omat kannat uutisoidaan usein lopputuloksena ennen kuin instituutiot ovat päässeet yhteiseen kantaan. Komission esityksistä tai jopa keskustelualoitteista uutisoidaan joskus kuin ne olisivat EU:n päätöksiä. Jopa parlamentin oma-aloitemietinnöistä uutisoidaan välillä tyyliin: "EU vaatii..."

Se, että instituutioilla on joskus tarve korostaa omaa rooliaan päätöksenteossa, ei tietenkään selkeytä kuvaa. Myönnän, että tässä olisi parantamisen varaa. Mutta EU-sensaatioita metsästävät otsikkonikkarit käyttävät myös jokaisen tilaisuuden hyväkseen kertoakseen vaikkapa, että EU kieltää ilmapallot lapsilta.

Joskus on myös peilin vika, että kuva on vino