Hurja riita repii puoluetta, huhhuh katso kuvat!

"Kiista repii, linjariita roihahti, rasismiriita repii, hurja riita, sisäistä riitaa"

Otsikoista on kirurgisella tarkkuudella poistettu puolueiden nimet. Lukija voi itse mielessään sijoittaa haluamilleen paikoille oikeissa sijamuodoissa sanat Kokoomus, SDP, Perussuomalaiset ja Keskusta.

Otsikot ovat täysin epätieteellinen otos noin kolmen vuoden ajalta satunnaisista tapauksista, joissa puolueiden sisällä on keskusteltu pientä suuremmilla kirjaimilla.

Kuten huomaamme, yksikään puolueista ei ole vielä repeytynyt hurjaan sisäiseen riitaansa. Ja vaikka kuulen ja kuuntelen mielelläni kaikenlaisia politiikan kuulopuheita, niin ei ole korviini kantautunut, että moiset repeämät olisivat missään edes lähellä.

Puolueiden sisäiset linjaerot politiikan sisällöstä, toimintatavoista ja järjestöllisistä kysymyksistä ovat nettiklikkausjulkisuudelle väistämättä "repiviä riitoja". Jos ne eivät sitä olisi, niin eivät ne ketään kiinnostaisi. Väitän, että esimerkiksi puolueiden sisäinen keskustelu omien toimielintensä valintatavoista on yllättävän monen ihmisen mielestä kokolailla samantekevää.

Puolueiden oman elämän kannalta sisäinen keskustelu taas on kaikkea muuta kuin samantekevää.

Jos puolue ei kykene rakentavaan sisäiseen keskusteluun, niin ajatukset ja toimintamallit on

a) kopioitava menneisyydestä
b) ostettava ulkopuolelta 
c) vastaanotettava kaikkivoipaisen puoluejohdon ilmoituksena

Lähihistoria osoittaa, että aikansa voi kullakin tavalla menestyä. Riskinä on, että jos johto kompuroi, niin vain johtajansa varassa elävä puolue kompuroi siinä mukana. Ostettuun viisauteen taas on helppo olla sitoutumatta ja se näkyy heti läpi.

Internetin ja sosiaalisen median paradoksi on, että samalla kun se on antanut parhaan mahdollisen mahdollisuuden käydä laajaa keskustelua, se samalla myös estää tämän keskustelun muodostaessaan erisuuntaisista mielipiteistä juuri näitä "repiviä linjariitoja".

En tiedä johtuuko puolueissa näyttäytyvä taipumus välttää tavoitteellista sisäistä keskustelua juuri tästä vai onko se vain jotakin omalle ajallemme ominaista henkistä mukavuudenhalua. Ihan iloinen en siitä kuitenkaan ole.

Samanmielisten kesken on usein hauskaa, mutta vasta erimielisyys haastaa pohtimaan, ajattelemaan ja hakemaan perusteluita. Siinä pohdinnan tuoksinassa eivät jalostu vain tavoitteet vaan myös pohdiskelijat. Ei kuitenkaan ole ihan sattuma, että niin monella hyvällä poliitikolla on taustansa nuoriso- ja opiskelijapolitiikassa, jossa näitä vääntöjä tottui käymään.

Vaatimaton mielipiteeni on, että puolueiden olisi syytä käydä keskusteluaan huolimatta siitä miten riitaisia otsikoita siitä keskustelusta revitään.  Parempi ruokkia mediaa kuin näivettyä paikalleen. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

 P.S. Pahoitteluni otsikosta, joka antaa katetta juuri niin paljon kuin verkkomediassa on tapana.