FIFA on rakentunut korruptoitumaan

Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n muhiessa keskellä korruptioskandaalia, kannattaa miettiä hieman suurten kansainvälisten organisaatioiden olemusta. Ja tarkoitan nyt niin sanottuja kansalaisjärjestöjä, jollaisina suuria kansainvälisiä urheiluliittoja pidetään.

On olemassa sellainen näköharha, että kansalaisjärjestöt olisivat jotenkin demokraattisia sen vuoksi, että niitä nimitetään kansalaisjärjestöiksi ja että niiden johto valitaan vaaleilla.

Näköharha pahenee mitä kansainvälisemmälle tasolle mennään ja mitä enemmän rahaa järjestöillä on käytettävissään. Erityisen paha näköharha on silloin kun raha ei enää virtaa alhaalta ylös vaan ylhäältä alas.

Kyse on kontrollista.

Suuria media- ja sponsorisopimuksia hallitsevat kansainväliset liitot, joilla on myytävänään hyvin menestyvä ja hyvämaineinen kaikkien haluama urheilutapahtuma. Nämä liitot tekevät tuotteellaan rahaa, joka valuu organisaatiossa alaspäin sen mukaan kuin liiton huipulla istuvat päättäjät tahtovat.

Kontrolli toimii silloin ylhäältä alaspäin. Alimman tason on aina viisainta tehdä kuten ylempi tahtoo, jotta se pääsisi osaksi resursseista. Vastaavasti  ylätaso tulee riippumattomaksi alatason jäsenistä - tässä tapauksessa kansallisista lajiliitoista.

Suurimpia ja varakkaimpia organisaatioita, kuten FIFAa ei käytännössä valvo kukaan. Kansainvälisellä tasolla ei ole juuri minkäänlaista viranomaisvalvontaa. Kansalliset viranomaiset ovat yleensä sekä resursseiltaan että toimivaltansa suhteen liian rajoitettuja. Sitä paitsi useissa maissa poliittiset kytkökset estävät toiminnan. Uskoisiko joku, että Venäjän viranomaiset selvittäisivät väitettä Venäjän vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen korruptiosta? 

Onneksi on Yhdysvallat. Ilman sen tutkimuksia istuisi Sepp Blatter tukevasti sveitsiläisessä työhuoneessaan vailla huolen häivää tulevaisuudestaan.Eikä ehkä sattumalta juuri sveitsiläisessä.

Suuri määrä rahaa, pienen, asemaltaan turvatun joukon käytössä, vailla juuri minkäänlaista kontrollia on seireenin kutsu väärinkäytöksiin. Kutsuhuuto on sitä kovempi, mitä helpommat välineet joukolla on käytössään tehdäkseen mittavasti lisää rahaa.

Maailman suurimmat urheilutapahtumat ovat yksinkertaisen idioottivarma konsepti: riskit on ulkoistettu isäntämaille tai -kaupungeille, voitot taas pysyvät tapahtuman omistajalla. Esimerkki: FIFA kontrolloi lipunmyyntiä ja televisio- sekä sponsorisopimuksia. Kisaisäntä rakentaa suorituspaikat ja tarvittavan infrastruktuurin. Mitä suuremmaksi tapahtumat kasvavat, sitä mahdottomampaa tapahtuman on teoreettisestikin tuottaa voittoa isännille. Yleensä ollaan tyytyväisiä tapahtuman tuomaan "näkyvyyteen" tai "maineeseen". Kisaisäntien laskelmissa yleensä lisäksi liioitellaan tapahtumien tuomia taloudellisia hyötyjä.

Suurten urheilutapahtumien taloutta selitetään muun muassa tässä New York Timesin artikkelissa.

Liberaalissa demokratiassa on yhä vaikeampi perustella jalkapallon MM-kisojen tai Olympialaisten järjestämistä, varsinkin tapauksessa, jossa suorituspaikkoja pitäisi ryhtyä merkittävästi rakentamaan. Vanhoissa suurissa jalkapallomaissa, jossa stadionit ovat jo valmiina, tämä vielä saattaa onnistua, muttei niissäkään helposti. Seurauksena on, että mammuttitautisten tapahtuminen järjestämisestä kilpailevat yhä vahvemmin itsevaltaisesti johdetut kehittyvät maat, joilla on varaa "kampanjoida" ehdokkuudesta ja poliittinen kyky rakentaa näyttäviä suorituspaikkoja ilman liian innokkaiden kansalaistensa häiritsevää vastarintaa.