torstai 16. heinäkuuta 2015

Ohjeita tulevaisuuden tekijälle



Itseohjautuvat kulkuneuvot eivät ole uusi keksintö.
Hyvät ystävät, tällä kertaa kerron teille miten rakennetaan kolumni, mielipidekirjoitus tai politiikan kesäpäiville soveltuva puheenvuoro aiheesta "tulevaisuus".


Aivan aluksi otetaan vanhojen kliseiden purnukasta kolme ensimmäiseksi käteen osuvaa, heitetään ne ilmaan ja asetetaan vapaaseen järjestykseen sopivilla sidesanoilla kiinnitettynä. Kliseet ovat hyviä, koska niissä piilee totuus. Vanhempi väki myös ottaa ne todesta ja nuorempi hipsterijoukko näkee niiden käytössä vekkulia ironiaa. 


"Vain muutos on pysyvää", "Mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen", "Huominen on tänään".


Sen jälkeen avataan jääkaappi ja katsotaan mitä tuoreita hypetyksiä sieltä löytyy. Näistä valmistuu varsinainen pääruoka. Runko, jonka varassa koko juttu lepää. Kannattaa valita pari-kolme, jotka antavat erilaisia makuja - suolaista ja makeaa on usein toimiva yhdistelmä.


3-D tulostimessa on vielä vähän päiväystä jäljellä, mutta on kyllä jo vähän mynnähtämään päin. Big Datasta ei oikein osaa sanoa, se voi kyllä säilyäkin. Sen sijaan Dronet  ja robottiautot ovat juuri tuoreita ja rapeita. Vihanneslokerossa on vielä ilmastonmuutos ja kiertotalous. Terveellisiä ja siksi vähän tylsiä, mutta antavat juuri sitä toistakin makua.


Katsotaan mausteeksi vähän vanhaa politiikkaa: näköalattomuutta , urautumista ja saavutettujen etujen puolustamista. Näillä saadaan sopivasti kontrastia ja ryhtiä. Tuoreet termit, sellaiset kuten uberifikaatio kannattaa lisätä aika pian alkuvaiheessa.


Mitähän kannen alla on nyt muhinut.


Uberifikaatio siis mullistaa ajatukset paitsi palveluista ja työstä, niin myös omistamisesta. Uberifikaation myötä yksityisautoista tulee tuotantovälineitä ja kansalaiset voivat myydä ja ostaa entistä helpommin palveluita toisilleen ja toisiltaan. 


Robottiautojen myötä otetaan seuraava loikka, kun ajajaakaan ei enää tarvita. Autojen käyttöaste voi silloin olla huikeasti nykyistä korkeampi, mikä tarkoittaa, että autoja ei tarvita kuin murto-osa nykyisestä. Resursseja säästyy ja tätä kautta kiertotalous tekee tuloaan tekniikan kehityksen kautta.


Hyvältä vaikuttaa. Entä mausteet?


Suljetut elinkeinot, kuten vaikkapa taksit, puolustavat omaa etuaan. Koska tulevaisuudella ei ole vielä äänestäjiä, niin puolueet kilpailevat mieluummin menneisyyden äänestäjistä. Ne puhuvat lämpimästi tulevasta, mutta käytännön politiikassa hidastavat muutoksia. Varovaisuus on politiikan luonteessa.


Jokaisen poliittisen mielipiteen loppuun tarvittavaa ilmavaa kuohkeutta saa aina reippaasta vaatimuksesta, jota voi terästää pienellä tilkalla kansainvälistä vertailua. Suomessahan on perinteisesti käytetty tätä samaa ainetta vähemmän jalostetussa muodossa eli "kehityksestä jäämisen uhkaa". Sitä kannattaa kuitenkin annostella varovasti, sillä muuten koko keitos maistuu helposti kunnanvaltuustolta.


Yhdysvalloissa monet osavaltiot ovat jo säätäneet lakeja tai valmistelevat lainsäädäntöä, jolla mahdollistetaan kuljettajattomien autojen käyttö julkisilla teillä. Nevadassa tällainen laki hyväksyttiin jo neljä vuotta sitten. Hyödyt ympäristön, liikenneturvallisuuden ja eritoten ihmisten liikkumismukavuuden sekä talouden kannalta ovat niin kiistattomat, että Suomenkin pitäisi kiireesti aloittaa lainvalmistelutyö.


Näin tällä kertaa. Hyvää kesänjatkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti