tiistai 24. helmikuuta 2015

Enemmän kansanedustajia, matalampi kynnys politiikkaan



Tuplataan kansanedustajien määrä, kirjoitti Ylen politiikan toimittaja Jari Korkki viime viikolla blogissaan. Hän perusteli ajatusta sillä, että kun kansanedustajien määräksi vuonna 1906 asetettiin 200, niin äänestäjiä oli noin 1,3 miljoonan nykyisen 5,4 miljoonan sijasta. 

Aivan yksinkertaisella matematiikalla huomaa, että edustaja edustaa suurempaa äänestäjäjoukkoa ja loogisesti on siis etääntynyt kansasta. Tai kansalaisen ääni on käynyt keveämmäksi, kuten Korkki asian sanoo.  

Kansanedustajien määrän kasvattaminen parantaa suhteellisuuden toteutumista. Jos väestömuutokset jatkuvat nykyiseen malliin, niin pian meillä on kolme vaalipiiriä: Helsinki, Uusimaa ja muu Suomi. Joten pidetään vaalipiirit nykyisellään, mutta valitaan enemmän kansanedustajia. Uusimaa tosin pitäisi jakaa kahtia kaikissa malleissa.

Lukuisampi edustajajoukko johtaa siihen, että kansanedustajan asema voi normalisoitua. Edustajan ei pidä olla sen koommin jalustalla kuin sylkykuppina. Mitä useampi ihminen kokee mahdolliseksi tehdä politiikkaa työksi, sitä parempi. 

Matalampi kynnys eduskuntaan tarkoittaa myös suurempaa vaihtuvuutta. Politiikka ei ole suljetun poliitikkoeliitin työtä, vaan työtä, johon voi ryhtyä ja josta voi poistua ilman suurempaa kohinaa.

Ajatellaan asiaa toisinpäin. Jos edustajia olisi sata, kuten monesti eri syistä ehdotetaan, niin saisimme sata ankarasti paikastaan taistellutta edustajaa eduskuntaan. Investoinnit vaalikampanjaan ja julkisuuteen olisivat nykyistä merkittävästi suurempia. Edustaisivatko nämä poliitikot paremmin vai huonommin äänestäjiään kuin nykyiset? Olisivatko he kampanjaresurssien ja -taitojen sekä tunnettavuutensa vuoksi parempia lainsäätäjiä?

Jos kansanedustajien määrää kasvatetaan, niin poliittisen hyväksyttävyyden vuoksi tarvitaan myös uudistus eduskunnan kuluihin. Säästöä tulee kun palkkaus muutetaan läpinäkyväksi eli poistetaan kateutta synnyttävät verottomat kulukorvaukset. Kansanedustajan palkan on syytä olla kokonaan verotettavaa tuloa jo yksinomaan sen vuoksi, että he tietäisivät miten heidän itsensä säätämät veromuutokset vaikuttavat! Poistetaan myös oikeus avustajiin rivikansanedustajilta, niin saadaan tilaa taloihin. Näillä yhdessä katetaan osa kasvaneen eduskunnan kustannusvaikutuksista.

Lopulta raha ei ole kuitenkaan mikään argumentti kansanedustajien määrän muutokseen suuntaan tahi toiseen. Kansanedustajien toimintamenot tämän vuoden talousarviossa ovat vajaat 22 miljoonaa euroa. Likimain saman verran kuluja Suomen valtiolle koituisi, jos euroalueen korkotaso nousisi tänä vuonna 0,075 prosenttiyksikköä. Palkan voisi aivan hyvin sitoa vaikkapa kunnanjohtajien keskipalkkaan. Tärkeintä on, että määräytymisperuste on reilu ja läpinäkyvä. Olennaista on myös se periaate, että istuvat kansanedustajat eivät päätä omista palkoistaan.

Laaja edustavuus ja matala kynnys politiikkaan ovat minusta aivan hyviä tavoitteita demokratian kehittämiselle. Jos näiden tavoitteiden sivuvaikutuksena myös koko ajan kalliimmaksi ja ammattimaisemmaksi muuttuva kampanjointi voi keventyä, niin sekin on vain hyvä. 

Politiikan ei tarvitse olla muiden ammattiurien tavoin ura tai ammatti. Ammattilaisuutta tarvitaan, mutta niin tarvitaan myös kokemuksia politiikan ulkopuolelta. Lisäksi yhteisten asioiden kannalta olisi toivottavaa, että politiikassa toimivien kantava eetos on sisällöissä, tavoitteissa ja asioissa enemmän kuin omassa menestyksessä. Ja toisaalta, vähän lisää harmautta politiikkaan voisi osoittaa turhautuneille kansalaisille, että turhaan te kansanedustajia halveeraatte. Sehän on kuin itseänne mollaisitte!

Erityisesti viime kaikkien viime vaaleissa varasijoille jääneiden kannattaisi nyt pontevasti tarttua tähän ehdotukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti