Me ollaan lobbareita kaikki

Yle uutisoi eilen kuinka suomalaisia oikeusoppineita huolettaa lobbauksen lisääntyminen. Ratkaisuksi haettiin lobbarirekistereitä, rikoslain pykäliä tai rajoituksia politiikan parissa toimiville siirtyä edunvalvonnan puolelle. Mutta hei, mehän ollaan lobbareita kaikki. Kyse on näkökulmasta, eikä ahtain katsanto ole aina paras.

Työskenneltyäni jokusen vuoden Euroopan Parlamentissa olen ottanut sekä itse vastaan lobbareita että ollut itse lobbaamassa päähenkilöideni asiaa. Lisäksi olen pohtinut paljon ja usein sitä, mitä on lobbaaminen ja kuka on lobbari. Parlamentin näkökulmasta lavein tulkinta on nimittäin se, että olemme kaikki lobbareita toinen toisillemme, kun esimerkiksi avustajina,  neuvonantajina tai meppeinä yritämme vakuuttaa toinen toisiamme tukemaan tai vastustamaan joitakin esityksiä.

Parlamentin näkökulmasta talon ulkopuolisia lobbareita ovat yhtä lailla kansalliset edustustot, jotka ajavat jäsenmaittensa asiaa kuin kansalaisjärjestöt, yritykset, lobbaustoimistot ja eurooppalaiset edunvalvontajärjestöt.

Ja onko lobbari vain se, joka yrittää vaikuttaa politiikkaan oman toimeksiantajansa tai taustatahonsa taloudellisen intressin vuoksi? Entä ne, joilla on ideologiset tai uskonnolliset motiivit ja siksi pyrkivät vaikuttamaan ministerin tai kansanedustajan mielipiteeseen?

Suomessa on vain "asiantuntijoita"?

Näkökulma on oikeastaan paljon selkeämpi Brysselissä kuin kotisuomessa, jossa suurta osaa lobbareista ei nähdä lobbareina lainkaan. Eikö kuntapäättäjä, joka puhuu kansanedustajalle oman kuntansa puolesta ole lobbari? Ja eikö yhteiskunnallisia kytköksiä omaavan tutkimuslaitoksen ekonomisti, joka kertoo eduskuntaryhmälle talousennusteen, ole hänkin lobbari? Työmarkkinajärjestön juristi, joka esiintyy asiantuntijana eduskunnan valiokunnassa, on aivan varmasti? Ehkä jopa asiasta mielipiteensä lausuva professorin virassa työskentelevä oikeusoppinut voi olla jossain olosuhteessa lobbari - ainakin silloin jos vaatii perusteellisempaa tutkimusta ja tutkimusrahoitusta.

Ei voi olla myöskään niin, että politiikan maailmasta yritysmaailman edunvalvontaan siirtyminen olisi tuomittavaa, mutta vaikkapa kansalaisjärjestössä toimiminen olisi ongelmatonta. Loogisesti pitäisi kysyä pitäisikö poliitikkoja ylipäätään estää osallistumasta kansalaisjärjestöjen johtotehtäviin, koska näissä rooleissa he edistävät järjestöjensä asiaa? Yhtä lailla kunnallisena tai maakunnallisena vaikuttajana toimivat ministeri tai sellaiseksi siirtyvä voi kohdata saman kysymyksen. 

Jos katsotaan, että kaikki voivat olla jossain tilanteessa lobbareita, nähdään kuinka mahdotonta on luoda kattava lainsäädäntö sääntelemään lobbarien toimintaa. Vaihdetaan siis näkökulmaa ja katsotaan nykyistä lainsäädäntöä ja poliittisen järjestelmän toimintaa.

1. Korruptio on laitonta, joten sitä ei enää tarvitse uudelleen kriminalisoida. Valvotaan lakeja ja tehdään niihin korjauksia, jos tarvitaan. Lobbaus ei ole korruptiota, joten kutsutaan asioita niiden oikeilla nimillä.

2. Esteellisyydestä on säädetty laissa. Hallinnon luottamuksen ja puolueettomuuden turvaamiseksi on syytä noudattaa lainsäädännön henkeä.  

3. Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti. Mitä demokraattisempaa, hajautetumpaa ja avoimempaa päätöksenteko on, sitä pienempi on vallan turmeltumisen ja sen myötä korruption riski. Omaa lainsäädäntöä ei voi ostaa, jos siitä joutuisi maksamaan liian monelle ja jos lisäksi kiinnijäämisen riski olisi ilmeinen. Harvainvallassa tilanne on toinen.

4. Hallinnon yksinkertaisuus vähentää asiantuntijoiden tarvetta. Mitä selkeämpiä poliittiset päätöksentekoprosessit ovat, sitä useampi voi niihin vaikuttaa ja sitä vähemmän tarvitaan prosessuaalista asiantuntemusta. Monimutkaistuvassa yhteiskunnassa prosesseja on vaikea hallita tai edes ymmärtää ja toisaalta työnjako on pitkälle eriytynyt - lobbareille on siis kysyntää.

Joskus tarvitaan ammattilaista 

EU:n päätöksenteko ei ole rakettitiedettä, mutta joskus yksityiskohdat ovat sellaisia, että pelkällä lukion yhteiskuntaopin oppimäärällä ei niiden perässä pysy. Silloin tarvitaan prosessien asiantuntijaa, ammattilobbaria. Aikapulan kanssa taisteleva poliittikkokin arvostaa sitä, jonka esitys on mieluummin pähkinä kuin pähkinäpuu.

Olen myös tavannut niitäkin yritysmaailmassa toimivia ihmisiä, joilta yhteiskuntaopin tunnit ovat jääneet käymättä. Mikäs siinä. Silloinkin on hyvä käyttää asiantuntijaa. Jos kovin laaja ja kasvava kansalaisjoukko jättää yhteiskunnalliset läksynsä tekemättä, niin politiikan asiantuntijoille on nykyistäkin isompaa kysyntää. Ehkä puhu nyt pelkästään vertauskuvin, vaan viittaan ihan oikeisiinkin tuntimääriin.

Ylen jutun perusteella näyttää siltä, että yhteiskunnallisen vaikuttamisen ammattilaisillekin lobbauksen hahmottaminen on vaikeaa. En missään tapauksessa sanoisi, että lobbaus Brysselissä olisi suhmurointia. Enemmän suhmurointia, absoluuttisesti ja suhteellisesti, olen nähnyt Suomessa.  

Ammattitaitoiseen lobbaukseen kuuluu oman asian tunteminen ja tiivistäminen, päätöksentekoprosessin hallinta ja koko asian asettaminen laajempaan viitekehykseen. Tätä ammattitaitoa olen nähnyt huomattavasti enemmän Brysselissä.


22.1.

Mikael Jugnerin erinomainen kirjoitus samasta teemasta täällä!