Suomalaisessa politiikassa on muutamia tabuja, joista äänimääristään huolestuneet poliitikot eivät voi olla kuin yhtä ja samaa mieltä. Yksi on Nato, toinen on huumepolitiikka ja kolmas on suhtautuminen rattijuopumukseen. Neljäntenä lienee sitten autoilu, joka ei koskaan saa olla liian helppoa eikä halpaa.
Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta esittää promillerajan alentamista nykyisestä 0,5 promillesta 0,2 promilleen. Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) pitää tätä jopa kaikkein merkittävimpänä liikenneturvallisuuden parannuksena.
Populistista liikehdintää esiintyy politiikassa aina kun julkisuuteen nousee ihmisiä koskettava järkyttävä tapahtuma. On kuitenkin yksi asia pamauttaa oma ratkaisukortti pöytään kahvipöydässä kuin tehdä se ministerin asemasta. Vallankäyttäjän vastuulla on miettiä myös seurauksia.
Olen itse pohtinut rattijuopottelua yhtäältä käräjäoikeuden jäsenenä ja toisaalta myös belgialaiseen juoma- ja ajokulttuuriin tutustuneena tarkkailijana. Molempien kautta olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että vaarallinen ongelmaryhmä ei ole se väki, joka astuu auton rattiin viinilasillisen jälkeen. Vakavaan rattijuopotteluun liittyy enemmän ankaraa alkoholismia ja nuorena opittua piittamaattomuutta kuin satunnaista tissuttelua.
Näin ei kuitenkaan poliitikko saa Suomessa sanoa. Ei. Suomessa on peräänkuulutettava ehdotonta täysraittiutta autoiluun. Jos ajat, et ota.
Poliisit, jotka valvovat tasapuolisesti viisaita ja tyhmiä lakeja, saavat lisää tekemistä alemmasta promillerajasta. Sekin aika on pois jostain muusta ja tähdellisemmästä. Mutta vielä tärkeämpää on se, että kun keskitytään helppoihin ratkaisuun, unohdetaan vaikeat. Ongelma jää, mutta sivullisten elämä hankaloituu. Miksi maksaisin Kyllösen kannattamasta alkolukosta, kun tiedän ettei autoni aja kukaan juopuneena? Ja miksen voi nauttia viinilasillista kun tiedän, että sen jälkeen olen entistäkin varovaisempi liikenteessä?
Kun on nähnyt muutamankin vakavan rattijuopon, joka on polttanut korttinsa jo viime vuosisadalla, niin havaitsee, ettei ongelma promillejaralla mihinkään poistu kun siihen ei auta edes ajokortin kuivattaminen. Alkoholistien hoitoonohjaus, joskus ajoneuvon takavarikointi ja toisinaan yksilöllinen alkolukko, ovat toimivampia ja täsmällisiä keinoja. Tiukemmat rangaistukset taas tuskin auttavat muuhun kuin viranomaisten työllisyystilanteeseen. Vankilan jälkeen jaksaa taas tovin aikaa juopotella.
Sekin yleensä auttaa, että yhteiskunta ei kätke viinaksia niin pitkän matkan taakse, että niitä on pakko autolla lähteä hakemaan. Tuskin saisi silti sanoa, että lähikapakka ja naapurialko voivat olla etäjuottoloita turvallisempia vaihtoehtoja.
Yhteiskunta on sellainen, että yksinkertaiset vastaukset ovat yleensä vääriä. Monimutkaiset vastaukset ovat taas tylsiä eivätkä tuo lisäpisteitä poliitikoille. Ne ovat kuitenkin yleensä parempia.
Ja lopuksi: mikään lainsäädäntö ei tuo lopullista turvaa. Aina on siedettävä sitä epävarmuutta, että jossain voi luuhata rosvo, susi tai rattijuoppo. Tai päättäväisesti populismiin taipuvainen poliitikko.