Holhoammeko itsemme hengiltä?

Viimeksi kuluneen viikon uutiset omassa somekuplassani äimistelevät moottorisahan ajokorttia ja irvailevat kiinteistötyönantajien hämmästykselle siitä, että kuka tahansa saa käyttää ruohonleikkuria! Ehkä oma ystäväpiirini koostuu poikkeuksellisen rohkeista ja vapaamielisistä ihmisistä, mutta en ole toistaiseksi havainnut kenenkään astuneen esiin ja vahvasti puolustaneen näitä hankkeita ja julistaen kyseisten moottorikoneiden kiistatonta vaarallisuutta.

Jossain ikkunoiden takana piilottelevat nämä yhteiskuntamme äidit, jotka topakasti komentavat pikkupojat alas puista. Ja pojat tottelevat.

Kuuden eurooppalaisen ajatuspajan yhteisesti muodostama European Policy InformationCenter julkisti vastikään Nanny State Indexin. Tässä valtion holhousta mittaavassa indeksissä tuijotettiin valtion rajoituksia alkoholin, tupakan, sähkösavukkeiden ja epäterveellisen ruuan suhteen.

Suomi oli ylivoimainen ykkönen indeksipisteillä 53,7. Toisena listalla oleva Ruotsi saa pisteitä 40,6 ja kolmantena oleva Iso-Britannia enää 35. Taulukon keskimmäisinä ovat Kroatia (22,2) ja Puola (20,7). Alimmaisina, siis vähiten holhoavina ovat Saksa (9,0) ja Tshekki (8,8).

Huomattavinta tuloksissa on kuitenkin se, että holhous ei korreloi eliniänodotteeseen. Suomen ja Ruotsin edellä eliniän odotteessa on tukku paljon vähemmän holhoavia maita. Ja toisaalta monet niukasti holhoavat maat sijoittuvat eliniän odotteessaan varsin korkealle.

Kannattaisiko kysyäkin, missä vaiheessa holhous alkaa heikentää elämänlaatua? Milloin ihmisten valinnanvapauden rajoittaminen alkaa heikentää yksilöiden onnellisuutta? Ja synnyttävätkö rajoitteet jossain vaiheessa kieltolakiefektin, jossa ihmisten käytös muuttuukin rajoitteiden vuoksi haitalliseksi? Entä milloin holhous haittaa talouden toimintaa joko kieltämällä osan liiketoiminnasta tai tekemällä siitä heikosti kannattavaa?

Suomessa on vahva perinne, jossa nähdään, että yhteiskunnan pitää suojella yksilöitä kaikilta heidän terveyttään uhkaavilta tapahtumilta, ilmiöiltä, toimenpiteiltä tai aineilta. Me olemme olleet erittäin lahjakkaita institutionalisoimaan tämän ajattelutavan erilaisiin lupakäytäntöihin, turvallisuuslisensseihin ja käyttörajoituksiin. Jokainen rakentaja tietää tämän moninkertaisesti.

Moni näistä käytänteistä luo näennäisturvallisuutta ja lisää kustannuksia. Tien laidasta roskia keräävä työntekijä tietää ilman tieturvakorttiakin, että ajoradalla voi jäädä auton alle.

Elämä on täynnä riskejä. Jos ulkoistamme ne kaikki yhteiskunnalle, joudumme maksamaan siitä kaksi hintaa. Ensimmäinen hinta on oman valinnanvapauden kaventuminen. Toinen hinta on palveluiden ja tuotteiden kallistuminen. Luvat, kiellot ja turvakortit maksavat rahaa ja lisäävät tuotteiden ja palveluiden hintaa kukin omalta pienen pieneltä osaltaan. Hyvin tarkoitusten aluskasvillisuudesta muodostuu kuristava viidakko.