tiistai 4. joulukuuta 2012

Mediatalot ulkoistavat tekijät ja lukijat


Murdochin iPad -lehti The Daily lakkautettiin vaikka (tai koska) sitä myytiin 99 sentin viikkohintaan. Onko niin, että lehti, joka on tehty kiinnostamaan kaikkia, ei padimaailmassa kiinnosta ketään? Vai onko niin, että vanhalla mediamogulilla ei riittänyt kärsivällisyyttä?

Suomen Kuvalehden (padiversion) mediakolumnissa (44/2012) Juho Salminen, sähköisen journalismin kehittäjä Otavamediassa, maalasi vuotta 2017, jolloin laiteriippumattomassa digilehdessä on harkitusti ääntä, videota ja interaktiivista grafiikkaa. Samalla voi seurata sen kirjoittajaa sosiaalisessa mediassa.

Samaan aikaan samassa padissa on tallennettuna tuorein Wired, jossa jo on kaikkea tätä Salmisen kuvaamaa. Wiredilla on maksavia sähköisiä tilaajia noin 80 000 kappaletta - reilu kymmenesosa kaikista maksavista lukijoista. Otavamedia on omalla visiotahdillaan auttamatta myöhässä.

Salmisen mukaan moni toimittaja on brändi. Siinä hän on oikeassa. Itse etsin monista lehdistä ensimmäisenä suosikkikommentaattorini. Jos ne ulkoistetaan, niin minä seuraan perässä. Turun Sanomien tuoreimman yt-kierroksen jälkeen minulla on yhä vähemmän syitä seurata sitä. STT:n uutiset näen muualtakin. 

Kun printtimedia on henkitoreissaan tietäen, että painokoneet ovat kohta museotavaraa, mitä se tekee brändilleen? Heittää ne ulos pakkaseen kokeneemmasta päästä alkaen.

Digitaalisessa maailmassa mediatalon paras pääoma on työntekijöiden oma pää. Parhaimmistoa irtisanovat omistajat ovat pian ilman päätä ja häntää - ilman tolkkupäisiä juttuja ei niitä järjellinen lukija jaksa seurata.

Digitaalisen julkaisun kynnys alenee samaan aikaan kun ansaintamalli alkaa kehittyä. Fiksut toimittajat tekevät pian itse sen mikä vanhoilta kustannustaloilta jää älyämättä. Ja se on niille ihan oikein.

1 kommentti:

  1. Hyvia pointteja, Pete! Olen samaa mielta etta moni toimittaja on brandi. En ymmarra sita etta tehtaillaan juttuja johonkin yhteissen pooliin josta jaetaan about sama juttu eri lehtiin. Uutistoimistot/newswires on eri juttu. Karo

    VastaaPoista