Kriisitietoisuudesta Vapaaseen Suomeen

”Suomalaisten kriisitietoisuus ei ole tarpeeksi levinnyt. Tarvitaan ratkaisuja, joilla Suomi kilpailukykyiseksi”, näin twiittasi EK kolmisen viikkoa sitten puheenjohtajansa Matti Alahuhdan sanat. 

”Suomessa poliittista keskustelua hallitsevan selviytymiskertomuksen voimanlähteenä on kriisitietoisuus. Vastuuntunnon vastakohta on kriisitietoisuuden puute”, kirjoitti puolestaan Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Pauli Kettunen joulukuussa 2013 Helsingin Sanomien vieraskynä –palstalla.

Kriisitietoisuuden nimissä oikeutetaan politiikkaa ja vaaditaan muutoksia. Kriisitietoisuus on hätänumero, johon halutaan soittaan kun tarvitaan palokuntaa. Politiikka on yhteiskäytössä oleva puhelin, jonka käytöstä pitää ensin neuvotella. Osa on sitä mieltä, että vaahtosammutin riittäisi, osa ei usko että mitään paloa ensinkään on ja muutaman mielestä sietää palaa koko mökki. Ymmärrettävää, että ainakin hermo palaa. 

Mutta pitäisikö kriisitietoisuuden sijaan kuitenkin puhua jostain muusta? Pitäisikö puhuakin päätöksistä ja niiden seurauksista? Ja siitä, että muutosten hylkääminenkin on päätös?

Kriisitietoisuus on säilyttävä selviytymistarina. Se on talvisodan kertomus sisusta ja päättäväisyydestä, yhtenäisestä kansasta, joka ei taipunut ylivoimaisen vihollisen edessä.

Mutta jos tulkinta vihollisesta ei olekaan yhteinen? Jos enemmistö ei joko näe tai halua tunnustaa yhteyttä oman talouden ja Suomen kilpailukyvyn välillä, niin kilpailukyvystä huolestuneet saavat korvessa huutaa äänensä käheäksi.  Jos taas yhteinen vihollinen onkin juuri talouskasvu, niin silloinhan heikentyvä kilpailukyky on mitä tervetullein ilmiö!

Kriisitietoisuuden peräänkuuluttaminen muistuttaa paljon 90-luvun laman aikaista poliittista puhetta, jossa hallitsevaksi diskurssiksi muodostui välttämättömyyspuhe. Poliittisia toimia perusteltiin talouden asettamalla pakolla ja välttämättömyydellä. Politiikka näyttäytyi vaihtoehdottomana siitäkin huolimatta, että vaihtoehtoja oli yleensä vähintään kaksi: ikävä ja huono.

Välttämättömyys tarkoitti ikävän vaihtoehdon valitsemista sen sijaan, että olisi ajettu jyrkänteeltä alas. Suomen nykyisessä tilanteessa voidaan sentään valita useamman ikävän väliltä, mutta myös muutaman mukavamman.

Uusi kertomus: Vapaa Suomi

Uusi kertomus pitäisi rakentaa mahdollisuuksista! Siitä mitä me voisimme tehdä, jos meillä olisi vapaus valita, toimia ja yrittää! Siitä millainen olisi tulevan vaalikauden jälkeinen Vapaa Suomi!

Siihen liittyy sääntelyn purkamista, mutta myös tukijärjestelmien uudistamista. Pari esimerkkiä. 

Ensinnäkin sosiaaliturvan ja palkkatulojen yhteensovittamisesta on puhuttu ainakin neljännesvuosisadan ajan, mutta kovin vähän on tapahtunut. Ei ole tolkun hituakaan siinä, että pienetkin työkeikat jäävät vastaanottamatta siksi, että ansaittu tulo vähentää koko painollaan, tai pahimmillaan vielä enemmän, yhteiskunnan antamaa tukea.

Toinen esimerkki koskee sääntelyn purkamista, jota tarkastelen überifikaatioksi kutsutun ilmiön kautta. Tunnetun palvelun kautta voi antaa tai ottaa kyydin maksua vastaan, joka yleensä on perinteisiä taksihintoja halvempi. Majoituspuolella vastaava esimerkki on Airbnb. Palvelujen luotettavuus ei perustu viranomaisvalvontaan, vaan käyttäjien antamiin vertaisarvioihin.  

Muutos varmasti ahdistaa sekä viranomaista että elinkeinonharjoittajaa. Voittajana on kansalainen, joka on vaihtelevasti kuluttajan tai palveluntarjoajan roolissa. Miksei siis voittaja voisi olla myös valtio?

Miksei maaseudun työtön aikamiespoika voisi ajaa Miinan terveyskeskukseen ja tuoda samalla Martalle maidot kaupasta korvauksella, joka olisi merkittävästi halvempi kuin mitä perinteiselle taksille joutuu maksamaan? Ja mihin tarvitaan säänneltyä lupakäytäntöä niin kauan kuin ihmiset kuitenkin saavat kuljettaa toisiaan autolla pelkän ajokortin suoritettuaan?

Suomessa on vielä paljon vanhan suljetun ja säännellyn talouden piirteitä. Meillä on paljon uskoa siihen, että kansalaiset tarvitsevat yksityiskohtaisten sääntöjen luomaa turvaa ja viranomaisen antamaa holhousta. Kun mahdollisuudet liikkua ja ostaa tavaroita ja palveluita tai jopa muuttaa kotimaata, paranevat koko ajan, niin liikumme kohti maailmaa, jossa vapauksien ja rajoitusten törmäykset ovat yhä suurempia.   

Se kaikki tarkoittaa sitä, että suomalainen yhteiskunta on mietittävä uudelleen.

Pienyrittäjän paras olisi demarin etu

Helsingin pörssissä olevista kaupan alan yhtiöistä Verkkokauppa.com on ainoa, jonka tulos on tänä vuonna kohentunut, kertoi Kauppalehti elokuun puolivälissä.  S-ryhmän, K-ryhmän ja eritoten Stockmannin vaikeuksista kerrottiin laajasti samassa lehdessä ja syyksi nostetaan yleinen talouskehitys.  Kaupan ala ei myöskään odota lähitulevaisuudessa näkymien paranevan.

Verkkokauppa sen sijaan kasvaa. 2012 verkkokaupan osuus kaikesta vähittäiskaupasta Suomessa oli arviolta 6,1 prosenttia ja kasvu kaksi prosenttia. Vertailun vuoksi EU:n kasvuluku oli peräti 18 prosenttia ja Pohjois-Euroopan 15,1 prosenttia. Näin kertoo E-Commerce Europen kesällä julkistettu raportti.

Luvuista voi arvata, että verkkokauppa on jo syönyt perinteistä kauppaa. Valistunut veikkaus on, että trendi kiihtyy. Viidennes suomalaisesta verkkokaupasta oli kulutuselektroniikkaa ja sen osuus varmasti kasvaa edelleen. Digitalisoituminen söi jo valokuvausliikkeet ja levykaupat, ovatko kirjakaupat seuraavana vuorossa?

Yhdysvalloissa huomattava osa ostoskeskuksista on jo tyhjentynyt verkkokaupan vaikutuksesta. Samalla perinteisessä vähittäiskaupassa toiminta tehostuu. Itsepalvelukassat yleistyvät hitaasti mutta varmasti ja automaatio etenee varaston puolella, jolloin suuremmat yksiköt toimivat pienemmällä henkilömäärällä. Tämä tarkoittaa, että teollisuuden kohtaama rakennemuutos on tulossa kaupan alalle.

Kysymys kuuluu, mitä tästä seuraa politiikalle ja miten se liittyy demareihin ja pienyrittäjyyteen?

No siten vain, että vuosikaudet suomalaisessa politiikassa on puhuttu siirtymisestä palveluyhteiskuntaan ja siinä palveluyhteiskunnassa on tuijotettu kovin paljon erityisesti kaupan kasvuun ja toiseksi erilaisten hoivapalvelujen kasvuun.

Mutta huonolta näyttää. Verkkokauppa ja tekniikan muutos vie kaupan työpaikat. En laskisi myöskään hoivapalvelujen työllistävän vaikutuksen varaan. Seuraava haaste on nimittäin sen pohtiminen miten ihmiset voivat hoitaa itsensä ja toisensa vähemmällä työvoimalla. Esimerkiksi erilaiset Ehealth-sovellukset voivat säästää potilaiden aikaa ja vaivaa, mutta myös työvoimaa!

 

Entä sitten? Miten tämä edelleenkään liittyy pienyrittäjiin ja demareihin.

Ihan vain siten, että kun työmarkkinat muuttuvat ja perinteisiltä naisvaltaisilta demarialoilta lähtee työpaikkoja, niin korvaavat työpaikat eivät löydy perinteiseltä julkiselta sektorilta, joka sekin joutuu vähentämään työvoimaansa. Palveluissa tapahtuu se, mikä savupiipputeollisuudessa tapahtui jo aiemmin.

Yhä useamman ihmisen työ löytyy yhden ihmisen pienyrityksistä itsensä työllistämisen kautta. Näissä mikroyrityksissä tarjotaan erilaisia palveluita sekä yksityisille että yrityksille, niissä voidaan tehdä erilaista luovaa työtä ja vaikkapa käydä samalla pienimuotoista erikoistuotteiden kauppaa. Mutta kuten sosiaalipolitiikan professori Pertti Koistinen tänään Ylen haastattelussa sanoo, nämä mikroyrittäjät voivat vain haaveilla samanlaisesta sosiaaliturvasta mikä palkansaajalla on.

Reippaan vuosiflunssan kouriin joutuvat pienyrittäjä ei karenssisääntöjen vuoksi saa sairauspäivärahaa vaikka menettää tulonsa. Työttömäksi jäävä pienyrittäjä voi jälleen reilun karenssin jälkeen päästä peruspäivärahalle. Eläkemaksuja ei kannata maksaa kuin alimman minimin mukaan, koska jokainen euro on poissa omasta päivittäisestä kulutuksesta. Jokainen vietetty lomapäivä maksaa menetetyn yrittäjätulon verran.  Tätä se käytännössä on. Ja jos tähän halutaan parannusta, niin jokaisen parannuksen maksaa joku muu, sillä pienituloisen mikroyrittäjän kassasta ei enempää rahaa liikene.

En epäile hetkeäkään etteivätkö suuret porvaripuolueet ymmärtäisi näitä ongelmia. Yhteiskunnassa, jossa työelämään liittyvät muutokset on kytketty niin vahvasti työmarkkinajärjestöjen yhteiseen mielipiteeseen, on kuitenkin turha luulla, että merkittäviä muutoksia syntyisi, ellei myös SDP näe tätä ongelmaa ja ole valmis etsimään siihen ratkaisuja. Siksi demareiden kanta on tärkeä.

Toinen syy on sitten se, että en minä ainakaan usko, että tämä yhteiskunta siitä paranee, jos demareiden äänet valuvat populistipuolueille, joihin myös suomalaisen laitavasemmiston lasken.  Joten ryhtykää vain toimeen, ei se ole Kokoomukselta pois, jos muutkin ymmärtävät yrittäjien ongelmia.