Kreikka teki eurooppalaisesta politiikasta yhteistä politiikkaa

Luin juuri Nordean maanantaina julkaisemaa tiedotetta siitä millä tavoin Kreikan vaalien tulos vaikuttaa markkinoille. Analyytikkojen arviota kiintoisampaa oli minusta se, että sellainen oli tehty.

Ekonomistien lisäksi Kreikan vaalitulosta ovat Suomessa kommentoineet useimmat poliitikot, lähes kaikki toimittajat ja kattava otos päivystävistä dosenteista.  THL:n lausunto lienee valmisteilla.

Sama on toistunut niissä muissa Euroopan maissa, joiden keskustelua olen seurannut. Kommentoijista ei ole pulaa. Kreikasta puhutaan, niin uskon, myös muissa kuin EU-instituutioiden kahvipöydissä.

Kreikka on tietysti dramaattisuudessaan poikkeustapahtuma ja jo siksi kiinnostava. Mutta se on myös osoitus siitä miten eurooppalainen politiikkaa on yhteistä politiikkaa silloinkin kun se tapahtuu jäsenmaissa ja on olevinaan kansallista politiikkaa. Yhteenkytkeytyneessä Euroopassa tarvittiin dramatiikkaa, jotta kytkös saatiin näkyviin.

Jo nyt pohditaan laajasti mitä tapahtuu Espanjassa, saako uusi vasemmistopuolue Podemos siellä syksyn vaaleissa vetoapua Kreikasta! Entä mitä tapahtuu Ranskassa, Saksassa, Portugalissa, Italiassa. Eurooppalainen politiikka on niin kiinnostavaa, että joku on jo kysynyt Suomenkin huhtikuisista eduskuntavaaleista.

Samalla eurooppalainen politiikka on tullut ymmärrettäväksi. Ainakin seuraavat politiikan perusvirtaukset tai politiikan jakolinjat ovat tunnistettavissa useimmissa EU-maissa:

1) Maltillinen keskusta-oikeisto ajaa kurinalaista talouspolitiikkaa ja rakenteellisia uudistuksia, keventäisi sääntelyä ja parantaisi yritysten toimintaedellytyksiä!

2) Maltillinen keskusta-vasemmisto, sosialidemokraattiset tai sosialistipuolueet ovat talouspolitiikassaan löyhäkätisempiä, mutta harvoin täysin holtittomia. Yritysten sijaan painottavat työntekijöiden oikeuksia suojaavaa sääntelyä ja puolustavat saavutettuja etuja.

3) Euroskeptiset populistit  vastustavat maahanmuuttoa ja haluavat joko kokonaan eroon eurosta ja EU:sta tai ainakin merkittävästi löyhempää unionia.

4) (Populistinen) uusvasemmisto, jonka agenda muodostuu vain talouskurin ja markkinatalouden vastustamisesta.

5) Vihreät. Ympäristöagenda on yhdistänyt eurooppalaisia vihreitä puolueita jo neljännesvuosisadan ajan.  Hajanaisuutta tuo se, että vaihteleva osa tuntee vetoa uusvasemmistoon.

Me osaamme lukea toistemme politiikkaa siksi, että se on yhteistä politiikkaa!

Eurooppalainen demaridilemma

Francois Hollanden vaalivoitto Ranskassa uskotteli hetken aikaa eurooppalaisille demareille, että politiikan heiluri olisi liikahtanut keskusta-oikeistosta keskusta-vasemmistoon. Ymmärrän toiveajattelua, mutta todellisuus on toinen.

Maaliskuisessa mielipidemittauksessa Hollande otti ennätyspohjat: vain 27 prosenttia ranskalaisista oli tyytyväisiä hänen toimintaansa - 68 prosenttia tyytymättömiä.

Sama tyytymättömyys näkyy muissakin mittauksissa, tuoreimpana Pew Research, joka on mitannut EU-asenteita kahdeksassa maassa. Vielä viime vuonna 56 prosenttia ranskalaisista oli sitä mieltä, että heidän johtajansa (Sarkozy) teki hyvää työtä EU:n talouskriisin kanssa, niin nyt 33 prosenttia on sitä mieltä, että johtaja (Hollande) tekee saman asian kanssa hyvää työtä.

Merkelin luvut olivat muuten 80 % ja 74 %. Kahdeksasta EU-johtajasta hän selvisi omien kansalaistensa silmissä ja mielissä ainoana, joka sai enemmistön tuen tässä kysymyksessä. Saksalaisten mielissä myös heidän omat talousnäkymänsä ovat vuoden aikana parantuneet.

Samaisessa mittauksessa ranskalaisten suosikkilääke talousongelmiin on jotain aivan muuta kuin Hollanden demaripuolueella: 81 prosenttia haluaisi leikata julkisia menoja pienentääkseen julkista velkaa ja vain 18 prosenttia lisäisi julkista kulutusta piristääkseen taloutta. Suomi ei ollut Pew Researchin mittauksessa mukana.

Sosiaalidemokraatit ovat perinteisesti tukeutuneet vahvaan ja laajaan valtioon useimmissa ongelmissa. Mutta kun ongelmana on julkisten menojen paisuminen, ei vastausta löydy demarien oppikirjoista.

Ehken ei myöskään puolueen aktiiveilta, joista kovin moni saa leipänsä julkiselta sektorilta. Sekä Suomessa että Ranskassa.

 

Eurooppalainen demaridilemma on siinä, että julkisen velkaantumisen ongelma ei ratkea perustamalla uusia virastoja asiaa hallinnoimaan!

 
P.S.  (22.5. )
 

Hyvä muistaa tämäkin Suomesta:

"Demarien kannattajaprofiili on tulevaisuuden kannalta lohduton. Alle 50 -vuotiaat ovat harvassa." Ja kohderyhmäksi on duunarimiesten sijaan otettu toimihenkilönaiset.

Jari Pajunen Kauppalehden yritysblogissa