Saska Saarikoski
kirjoittaa tuoreessa Suomen Lehdistössä amerikkalaislehdistön tilasta.
Lukuisten lehtikuolemien jälkeen tilanne on se, että paikallislehdet näyttävät
pärjäävän yllättävän hyvin, samoin muutama iso valtakunnallinen näyttää
selviytyvän. Vaikeuksissa on osavaltiotason lehdistö, joka ei löydä paikkaansa.
Tulokehitys on
muuttunut niin, että kun aiemmin ilmoitustuloista kertyi noin 90 prosenttia,
niin nyt ilmoitustulojen osuus on laskenut puoleen ja toinen puoli tulee
tilaajilta.
En tiedä miten
Suomessa sanoma- ja paikallislehtien tulokehitys on muuttunut, mutta jotain
tuttua tässä on. Veikkaan, että meilläkin ollaan yhä vahvemmin tilaajien varassa.
Samaan aikaan aika
moni lehti tarjoaa lukijoilleen yhä köyhempää sisältöä. Toimitusten irtisanomiset ja sisällön
oheneminen tarkoittaa suoraan sitä, että lukija saa yhä heikompaa vastinetta
kallistuvalle tilausmaksulle. Vain laiskuus, vanhojen lukijoiden uskollisuus
sekä heikosti kehittyneet kilpailevat alueelliset nettisisällöt pitävät
muutamia maakuntalehtiä hengissä.
Ennusteeni on,
että näemme vielä viiden vuoden sisällä muutaman lehtikuoleman. Niistä osa
varmasti kauniisti naamioidaan fuusioiksi. Sillä tavoin pidetään kiinni
viimeisistä tilaajista, jotka eivät huomaa tulleensa huijatuiksi.
Toinenkin mahdollisuus
olisi. Odotan vahvaa alueellista lehteä, joka lähtee tietoisesti uimaan
vastavirtaan, satsaa pitkiin juttuihin ja kantaaottavaan journalismiin. Ei
pelkää keskustelua eikä konflikteja. Luulen, että saan odottaa turhaan.
Varovaisuuden
logiikka johtaa hiljaiseen näivettymiseen, jossa paradoksaalisesti ollaan yhä
sensitiivisempiä kutistuvan ilmoittajajoukon edessä ja samalla unohdetaan, että
vastuu tilaajille on suurempi kuin kenties koskaan!
Kustannussäästöjen
logiikka johtaa sisällön monistamiseen. Kun mediatalot omistavat sekä alue-
että paikallislehtiä ja eri alueiden lehdet käyttävät yhteisiä sisältöjä, niin
sama juttu ilmestyy alue- ja paikallisversioiden lisäksi netissä ja ehkä vielä
videoversionakin.
Tämän myötä
toimituksiin on kaivattu moniosaajia, mikä tarkoittaa sitä, että osaa
esimerkiksi puhua ääneen kameran edessä sen minkä on kerran kirjoittanut.
Moniosaaja ei tarkoita sitä, että osaisi kirjoittaa sekä taloudesta että
kulttuurista sujuvasti yhtaikaa tai erikseen. En tarkoita etteikö sellaisiakin
toimittajia olisi, mutta näyttää työnantaja olevan kiinnostuneempi muodosta
kuin sisällöstä. Lukija siinä häviää tietysti.
Ja kun lukija
älyää häviävänsä, häviää myös omistaja. Sillä silloin häviää lehti.
Uteliaana odotan
mitä tulee tilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti