Markkinoiden
lainalaisuudet toimivat myös politiikassa. Sitä tarjotaan mistä on kysyntää.
Omalla
mutumittarillani olen todennut, että politiikanvastaisuus on noussut vahvasti
paitsi Suomessa myös koko Euroopassa. Yksi ja selkein todiste siitä on
populististen liikkeiden nousu, joiden koko agenda perustuu vastustamiselle.
Vastustetaan
Euroopan unionia, maahanmuuttoa ja tuoreimpana ilmiönä seksuaalivähemmistöjen
tasa-arvoisia oikeuksia.
Muutoksen pelko
on aina vahvempi voima kuin epävarman paremman tulevaisuuden odotus. Se tekee
yleensä vastustamisesta kiilusilmäistä, joskus fanaattista, kun taas muutoksen
ajaminen on siihen verrattuna lämmintä maitoa.
Vastustamisen
logiikka on myös aina ollut opposition perusoikeus. Hallituksen esitykset ovat
oppositiosta katsottuna aina absoluuttisesti vääriä. Jos vastustamisen eetos
politiikassa kasvaa, niin luontaisesti se valuu myös hallituspuolueiden
poliitikkoihin. Niin näkyy käyneen. Vastustetaan milloin sotea, milloin
rakenneuudistuksia tai ylipäätään hallituskumppanin esityksiä. SDP:n riveihin
on näemmä rekrytoitu yksi varapuheenjohtajakin vain vastustamaan Kokoomusta.
Kun politiikkaa
vastustetaan, niin osasta poliitikkojakin tulee vääjäämättä
politiikanvastustajia. Aina he vain eivät sitä itse huomaa. Jotkut taas huomaavat
ja käyttävät markkinatilanteen hyväkseen. En tiedä kumpi on pahempi.
Mikael Jungner puhui blogissaan hallituksen voimattomuudesta ongelmien ratkaisuun ja palauttaa
sen pakosta syntyneen hallituspohjan syyksi. Hallituspohjan ongelmasta ovat lausuneet myös pääministerit Jyrki Katainen ja Alexander Stubb sekä presidentti Sauli Niinistö. Karjalaisen päätoimittaja Pasi Koivumaa jopa pohtii, syöksikö Niinistö lausunnollaan Kokoomuksen alamäkeen.
Olen samaa mieltä hallituksen voimattomuudesta ja myös siitä, että tuloksettomuus näkyy pääministeripuolueen kannatuksessa. Mutta olen
myös sitä mieltä, että en usko opposition pystyvän yhtään parempaan.
Olen
kuullut kyllä Juha Sipilän esittämiä muutamia hajaheittoja, mutten kokonaista
ja koherenttia pohdintaa siitä mikä olisi hänen visionsa kymmenen vuoden päässä
olevasta Suomesta. Timo Soinilta en tätä edes odota. Tavoitteistaan hiljainen oppositio kasvaa hallituspuolueiden vastustuksen kustannuksella.
Hallituksen
voimattomuuden sijaan tai pitääkin miettiä koko politiikan
voimattomuutta. Ensimmäisenä mieleen nousee kriisitietoisuuden puute. 90-luvun
laman aikana talouden syöksykierre oli nopea, näkyvä ja vahva, mutta edes se ei
riittänyt kattavan kriisitietoisuuden luomiseen. Iiro Viinanen kirjoittaa
päiväkirjoissaan kuinka muutamat ministerit viikko toisensa jälkeen, Mauri
Pekkarinen etunenässä, esittivät toistuvasti menonlisäyksiä omiin
vaalipiireihinsä, vaikka maan talous sukelsi niin, että olimme viittä vaille
IMF:n sylissä.
Nyt kun Suomen talous on hiljaa lipunut taantumaan ja kun valtiovarainministeriökään ei enää vanhaan tapaan julista synkkyyden sanomaa, niin vain harvalla poliitikolla on kykyä ja uskallusta antaa realistinen tilannekuva ja siihen pohjautuva poliittinen toimintamalli. Uskallan väittää vähän puolueellisestikin, että kokoomuksessa tällaisia poliitikkoja on onneksi muita enemmän ja se näkyy valitettavasti kannatuksessa. Todenpuhujia maailma ei edelleenkään rakasta.
Vastustamisen
eetos on populismin peruskivi. Toinen peruskivi on tarkoitushakuisen
virheellisesti, opportunistisesti rakennettu tilanneanalyysi. Silloin populistista
opportunismia on sellainenkin ajattelu, että valtiolla on pohjaton rahasäkki.
Jos tämän suuntaiset pohjavirtaukset ovat kovin laajasti levinneet, niin tuskin on odotettavissa, että mikään enemmistöhallitus Suomessa pystyisi näinä aikoina yhtään parempaan kuin tämä nykyinen!
Niinpä. Hyvältä ei näytä, ei. Varsinkaan täältä syrjäsuomen pahnojen pohjalta katsottuna. Tietenkään hallituspuolueiden näkökulmasta katsottuna koskaan ei oppositio pysty tarjoamaan kilpailukykyistä vaihtoehtoa. Miten lienee ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen? ��
VastaaPoistaKriisitietoisuuden puutteeseen en usko. Se on mennyt jo överiksi. Kun kysyin paikallispankin toimitusjohtajalta poutiaiskorvaisen pankkiryhmän ensi vuoden keskeisestä markkinoinnin painopistealueesta, tuli vastaus nopeasti. "Pitkäaikaissäästäminen." Sillä lailla, toisaalla kehotetaan työssäkäyviä kuluttamaan enemmän ja erityisesti nostamaan kotimaista kysyntää. Muutama vuosi sitten otettujen lainojen korot vaihtelevat puolesta prosentista prosenttiin, joten säännöllisessä työssä käyvillä voisi ollakin varaa varsinkin kotimarkkinoita nostaviin kulutustalkoisiin.
Pankki tienannee kuitenkin enemmän säästämisen kuin kuluttamisen kannustamisesta. Onko itsensä hengiltä säästäminen sairautta vai terveyttä??