Kuvan tarra oli
pari viikkoa sitten liimattuna Euroopan parlamentin viereisen
raitiovaunupysäkin lipunleimauslaitteeseen Strasbourgissa. Kampanjointiin on
otollinen aika kun parlamentin käsittelyssä on mietintö, joka käsittelee
ilmiantajien suojelua.
Ilman ilmiantajia
monet laittomuudet, väärinkäytökset ja eettiset arveluttavuudet saisivat
jatkua. Ilmiantajien aseman turvaaminen parantaisi varmasti käytäntöjä muun
muassa suomalaisessa terveydenhuollossa. Turun kaupungin psykiatrian suljetulla
osastolla henkilökunnan väärinkäytökset ja potilaiden pahoinpitely oli jatkunut
vuosia. On spekulaatiota, mutta ei ehkä aivan aiheetonta, pohtia olisiko joku
henkilökunnasta tarmokkaammin tuonut ongelmat esiin, ellei pelkäisi itselleen kohdistuvia
seurauksia. Tällaiset ilmiantajat ovat arkipäivän sankareita.
On myös
toisenlaisia ilmiantajia. Heidän vuokseen ilmiantajien suojelusta tulee
ongelmallista. Miten toimia, kun
ilmiantaja palvelee kolmannen osapuolen poliittista tarkoitusta, kuten
Wikileaks näyttää tekevän? Itse asiassa se tekee sitä niin selvästä, että perustellusti
voi kysyä onko se alun perinkin perustettu edistämään Venäjän intressiä.
Wikileaksin
kautta julkisuuteen vuodetut demokraattien hakkeroidut sähköpostiviestit ovat tästä
julkisin esimerkki. Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset ilmoittivat jo ennen
vaaleja varsin yksituumaisesti, että sähköposteihin murtauduttiin Venäjältä ja
että käskyn on täytynyt tulla korkealta taholta.
Vuodon lähteet
kyseenalaistavat myös aineiston luotettavuuden. Politico muistuttaa asiasta kertovassa artikkelissa, että tiedustelupalveluiden vanha keino ”jo tsaarin
ajoilta” on ujuttaa väärää tietoa vuodettuun aineistoon. Jos tuhansista
sähköposteista muutamaa on peukaloitu, niin niiden paljastaminen on erittäin
vaikeaa ja vaatii pahimmillaan jopa viestin molempien osapuolten tekemän
tarkistuksen. Tämän saman minulle totesi aiemmin eräs turvallisuusalan
ammattilainen.
Politicon mukaan
ainakaan lokakuussa ei ollut paljastunut, että Wikileaksin vuotamien demokraattisähköposteja
olisi peukaloitu. Tapa jolla aineisto on tuotu esille velvoittaa kuitenkin
tavallista ankarampaan lähdekritiikkiin. Tällaiset kysymykset ovat osittain
taustalla myös TV:n rikossarjoissa esiintyviin tilanteisiin, kun laittomasti
hankittu materiaali ei kelpaa todisteeksi oikeudessa.
Mutta Wikileaksin
vuodoissa sisältöä tärkeämmäksi nouseekin se mitä vuodolla tavoitellaan ja ketä
se palvelee. Demokraattien sähköpostihakkeroinnin tärkein uutinen oli, että
Hillary Clinton käytti omaa suojaamatonta sähköpostiaan myös virka-asioissa. Tämän
vuoksi hänet olisi pitänyt tuomita, sanoivat samat ihmiset, joiden mielestä
sähköpostien laittomassa hakkeroinnissa ei ole mitään tuomittavaa!
Kun USA:n vaalien
jälkeen varoitettiin, että Venäjän informaatiohyökkäykset kohdistuvat
seuraavaksi vaaleihinsa valmistautuviin Saksaan ja Ranskaan, niin ei kulunut
aikaakaan kun Wikileaks toi julkisuuteen 90 gigabittiä tiedostoja, jotka
liittyvät liittopäivien tutkintaan koskien Saksan tiedusteluviranomaisten ja
NSA:n välistä yhteistyötä. Ei se sattumaa ole.
Ilmiantajat ovat
käteviä ja tehokkaita välineitä informaatiosodassa. Melkein mikä tahansa
paljastus voidaan kääntää haluttuun suuntaan ja sitä voi käyttää poliittisiin
tarkoitusperiin. Vaikka lisäämään epävakautta ja heikentämään luottamusta eurooppalaisia
hallituksia ja EU:n toimintaa kohtaan.
EUleaks on muuten Vihreiden meppien käynnistämä projekti. Pari vuotta aiemmin samat mepit esittivät Nobelin rauhanpalkintoa Wikileaks-vuotaja Edward Snowdenille, jolle Moskova on antanut turvapaikan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti