Abraham Lincoln
sanoi, että kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä kaiken
aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa. Tällä politiikan
viisaudella edettiin perinteisessä politiikassa, jossa luotettiin siihen, että
aina on niitä, jotka katsovat huijareiden kortit. Yleensä tässä auttoivat valppaat
kilpailijat ja media. Ihan kuin nykyäänkin.
Mutta kuka
välittää faktantarkistajista ja paluusta totuuteen kun valheesta tulee
viihdettä! Sillä vaikka rittävän moni kertookin mikä on totta, niin sillä
tuntuu olevan yhä vähemmän väliä. Olemme tulleet politiikkaan, johon sopii paremmin
Mark Twain kuin Abraham Lincoln.
Ihmisiä
on paljon helpompi huijata kuin saada vakuuttumaan siitä, että heitä on
huijattu. Näin todetessaan Mark Twain tiivisti poliittisen toiminnan teorian, jolla voi selittää ison osan nykypolitiiikasta.
Presidentti Donald
Trumpin kampanjan aikaisista lausunnoista vain neljä prosenttia oli faktantarkistussivusto
Politifactin mukaan totta ja 11 prosenttia enimmäkseen totta ja lähes puolet
oli valheita tai emävalheita. Valheistaan huolimatta Trump valittiin, koska hän
onnistui luomaan mielikuvan kierosta ja korruptoituneesta vastustajasta.
Tätä samaa yrittävät
nyt kotimaisen politiikan vihanlietsojat levittäessään omia vainoharhaisia hourekuviaan Suomesta ja sen poliittisesta johdosta. Faktoilla, joiden mukaan
Suomi on maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukossa ja maailman
onnellisin paikka elää, ei ole sijaa näissä huijattujen mielikuvissa.
Vaikka Twain ja
Lincoln olivat aikalaisia ja maanmiehiä, niin symbolisesti muutoksessa valtiomiehestä
satiirikkoon tiivistyy politiikan muutos ja nykyisen politiikan eetos. Kun
politiikka on viihdettä, tulee valheista viihteen käyttövoimaa. Ei ole väliä
mitä sanoo, kunhan sanoo sen viihdyttävästi. Vastaavasti pään seinään
hakkaamisesta tulee yhä turhauttavampaa.