Glyfosaattisota kääntyy ympäristöä vastaan

EU:n jäsenmaat eivät tänään antaneet kasvintorjunta-aine glyfosaatille komission esittämään kymmenen vuoden jatkoaikaa. Monsanton, RoundUpin ja aineen mahdollista karsinogeenisuutta koskevien tutkimusten ympärillä käyty kohu lienee vaikuttanut joidenkin maiden mielipiteenmuodostukseen. Scientific American kuvaa tätä riskinarviointia hyvin jättäen ainoastaan toteamatta, että glyfosaatti kuuluu samaan riskiluokkaan kuin  punainen liha ja kuumat juomat.
Aine on listattu ”luultavasti karsinogeeniseksi” siten, että sillä saattaa olla yhteys non-hodginin lymfoomaan glyfosaatin kanssa työskentelevien keskuudessa.

Myös Euroopan Parlamentti käsitteli tällä viikolla glyfosaattia koskevaa päätöslauselmaa. Sen mukaan aineen käyttö olisi syytä lopettaa vuoden 2022 jälkeen asteittain. Muun muassa vihreät olisivat halunneet asettaa päätösvuodeksi jo 2020, mutta EPP-ryhmän ansiosta määrävuotta saatiin lykättyä. Parlamentin kanta ei ole sitova.

Ympäristöjärjestöt ovat käyneet pitkään ankaraa sotaa glyfosaattia vastaan. Keskustelua kuvaa hyvin Risk-Mongerin eli professori David Zarukin blogi, jossa selvitetään miksi keskustelu on myrkyttynyt ja miksi glyfosaatti on saatu näyttämään myrkyllisemmältä kuin se onkaan. Maailman pahuus asuu taas Amerikassa ja Monsanto on pedon merkki, oiva vihollinen hyvän puolesta taisteleville kansalaisjärjestöille.

Väittelyn tiimellyksessä olen hädin tuskin lainkaan nähnyt puntarointia siitä miten glyfosaatin käytön lopettaminen muuttaa viljelykäytäntöjä ja sen kautta vaikuttaa ympäristöön. Selvittelin asiaa eri lähteistä ja jututin aineen käyttöön perehtynyttä viljelijäystävääni, jonka arvostelukykyyn ja asiantuntemukseen olen tottunut luottamaan. Rohkea ja täysin epätieteellinen, mutta perusteltu, johtopäätökseni on, että glyfosaatin käytön lopettamisesta aiheutuu ympäristölle suuremmat haitat kuin sen käytöstä.

Ensimmäinen seuraus on kasvavat hiilidioksidipäästöt. Glyfosaatin käyttö tukee suorakylvyöä, jossa maata parhaimmillaan ei tarvitse muokata lainkaan. Ruiskutus tehdään juuri ennen kylvöä tai heti sen jälkeen, jolloin se vaikuttaa rikkakasvien sirkkalehtiin, muttei vielä itämättömään viljakasviin. Ilman glyfosaatin käyttöä pelto pitäisi kyntää ennen kylvöä, jotta maassa olevat rikkakasvit eivät ottaisi valtaa. Ja kyntäminen puolestaan on energiaintensiivistä, paljon polttoainetta kuluttavaa toimintaa. Suorakylvö ja ruiskutukset yhdessä poistavat yhden ehkä kaksikin vuosittaista kyntökertaa. Ilmasto säästyy.

Toinen ympäristöhaitta, jolta samalla vältytään, on kyntämisen aiheuttama eroosio, joka heikentää sekä peltomaan laatua että vesistöjen tilaa. Kun huomattava osa fosforikuormituksesta kulkeutuu kynnetyiltä pelloilta, niin talviaikainen kasvipeitteisyys taas suojaa maan pintaa veden kuluttavalta vaikutukselta ja vähentää ravinteiden huuhtoutumisriskiä. Etelä-Euroopassa, jossa kuivuus on ongelmana, suorakylvön hyötynä on taas pienempi kastelutarve, sillä maa, jota ei käännetä pitää kosteutensa.

Pienempi haitta, mutta haitta kuitenkin, on haitallisten rikkakasvien kuten hukkakauran leviäminen. Glyfosaatti ei ole ainoa keino estää tätä, mutta yksi muiden joukossa.

Glyfosaattikeskustelun melskeessä näyttää joskus siltä, että kaikki ympäristöhuolet eivät ole yhteismitallisia ja että yhden hyvä voi olla kaikkien parhaan vihollinen.